SUOMI MUUTOKSEN MAAILMASSA  -  Yhteiskunnallinen kehitys

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Puolueiden voimasuhteet ja hallitukset
Lipposen ”sateenkaarihallitus”

Sopeutuminen globaalitalouteen Suomen EU-politiikka 2000-luvun alussa Ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaukset Yhteiskunnallinen kehitys Suomen aseman ja näkymien arviointia

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa oppositiossa olleet
sosialidemokraatit kohottivat paikkalukunsa 48:sta 63:een.
Puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponen muodosti
kokoomuksen, vihreiden, ruotsalaisten ja vasemmistoliiton
kanssa laajapohjaisen ”sateenkaarihallituksen”. Tämän
pääpuolueiden osalta erittäin EU-myönteisen hallituksen
aikana talous vahvistui voimakkaasti ja työttömyysluvutkin
alkoivat hieman laskea. Myös vasemmistopuolueiden
kannatus heikkeni, mutta vuoden 1999 vaalien jälkeen
Lipposen toinen hallitus saattoi jatkaa lähes
entisessä kokoonpanossaan.