SUOMI MUUTOKSEN MAAILMASSA  -  Ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaukset

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Suomi kansainvälisessä kriisinhallinnassa
Kriisinhallintakyvyn kehittäminen

Sopeutuminen globaalitalouteen Suomen EU-politiikka 2000-luvun alussa Ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaukset Yhteiskunnallinen kehitys Suomen aseman ja näkymien arviointia

Uuden vuosituhannen alussa Suomi laajensi osallistumista YK-johtoiseen rauhanturvaamiseen Afrikassa ja lähetti osaston Afganistaniin, missä rauhanturvatoiminnasta vähitellen tuli pitkäkestoinen ja monella tavoin vaikea kriisinhallinnan tehtävä sissisodan oloissa. Samalla Suomessa jatkettiin kansallisen ja myös Euroopan unionin yhteisen kriisinhallintakyvyn kehittämistä muun muassa perustamalla uusia koulutusorganisaatioita ja ylläpitämällä päivystysvuorossa valmiusjoukkoja.