SUOMI MUUTOKSEN MAAILMASSA  -  Ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaukset

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Turvallisuuspolitiikan peruslinja ja valtioneuvoston selonteot
Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen (YETT)

Sopeutuminen globaalitalouteen Suomen EU-politiikka 2000-luvun alussa Ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaukset Yhteiskunnallinen kehitys Suomen aseman ja näkymien arviointia

Yhteiskunnan keskeisten perustoimintojen turvaaminen todettiin erityisen tärkeäksi, ja sotilaallisen maanpuolustuksen alalla määritettiin tavoite seuraavasti: ”Suomi kehittää puolustuskykyään sotilaallisesti liittoutumattomana maana turvallisuusympäristönsä, erityisesti pohjoiseen Eurooppaan vaikuttavia muutoksia seuraten... Puolustuskyky mitoitetaan siten, että koko maata puolustetaan, mitä varten lähtökohtina ovat yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusjärjestelmä.”