EUROOPAN NÄKYMÄT  - Eurooppalaisten tulevaisuudenodotukset

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Itämeren alueen turvallisuustilanne
Ruotsi

Euroopan unionin kehitys 2000-luvun alussa Nato 2000-luvulla Venäjän ja muun Itä-Euroopan kehitysnäkymät Eurooppalaisten turvallisuusodotukset

Ruotsi ei ole radikaalisti muuttanut turvallisuus-
poliittista peruslinjaansa, sotilaallista liittoutumattomuutta,
mutta turvallisuusympäristön suuri muutos on sallinut
 luopumisen vahvasta maanpuolustuksesta, jolla oli
valmistauduttu suurhyökkäyksen torjuntaan.
Rakenteilla on pienen ammattiarmeijan ja
vapaaehtoisjoukkojen yhdistelmä, jolla koulutetaan
henkilöstöä lähinnä ulkomaisiin sotilastehtäviin. Vaikeudet
ovat kuitenkin suuret, sillä samalla on tarkoitus jatkaa
puolustusmenojen supistamista. Ruotsin puolustusbudjetti
on noin 40 miljardia kruunua (4 mrd euroa) vastaten
1,4 prosentin kansantuoteosuutta. Mainittakoon, että
Suomen puolustusmenot ovat 2,7 miljardia euroa ja
BKT-osuus Ruotsin luokkaa.