6.4 Eurooppalaisten tulevaisuudenodotukset


6.4.1 Energiansaannin turvaaminen
Riippuvuus tuontienergiasta

Euroopan unionin maista useimmat ovat riippuvia tuontienergiasta. Unionin energiapolitiikan tärkeänä tavoitteena on vähentää riippuvuutta kaasun ja öljyn tuonnista sekä suojata taloutta energian hintojen heilahtelujen ja energiavarantojen epävarmuuden vaikutuksilta. Yli puolet kulutetusta energiasta on tuotu unionin ulkopuolelta, ja tuontienergian osuus kasvaa koko ajan. Siitä suuri osa saadaan Venäjältä, jonka kiistat kauttakulkumaiden kanssa ovat viime vuosina välillä haitanneet toimituksia.
Öljy- ja kaasutoimituksia seurataan EU:ssa entistä tarkemmin ja varaudutaan myös hätätilanteisiin. EU-mailla on öljyn varmuusvarastoja ja niiden käytöstä monia sopimuksia, mutta on tullut tarve selventää, missä tilanteissa ja miten varastoja voidaan käyttää. Unionin toimivalta energia-asioissa on yhä paljolti määrittelemättä.

Ilmastopolitiikassa edelläkävijä
Euroopan unionissa hyväksyttiin vuonna 2008 laaja ohjelma, jolla vähennetään energian käytöstä aiheutuvaa ilmaston lämpenemistä ja turvataan energiansaantia. EU pyrkii saavuttamaan johtavan aseman maailmassa uusiutuvien energialähteiden ja vähäpäästöisen teknologian alalla. Energiapolitiikan perustana on EU:n sitoumus vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen pyritään pääasiassa edistämällä uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja vähentämällä energiankulutusta.

Infrastruktuurin parantamishankkeet
Kansallisten ja kansainvälisten kaupallisten energianhankkeiden ohella myös Euroopan unioni on pyrkinyt vaikuttamaan muun muassa kaasuputkiston rakentamiseen Kaspianmeren alueelta Eurooppaan. Lisäksi EU parantaa voimansiirtolinjoja ja putkistoja, joita pitkin sähkö, kaasu ja öljy siirtyvät kuluttajien käyttöön, ja saatavuutta edistää myös kilpailun vapauttaminen. Lisäksi EU:n energiastrategiassa painotetaan investointeja energiatehokkuuteen.
Energian saannin turvaaminen on monissa arvioissa todettu yhä tärkeämmäksi tulevaisuuden tehtäväksi, mutta siihen liittyviä poliittisia toimia on vaikea saada ylikansallisen päätöksenteon piiriin. Vaikka valtiot pyrkivät varmistamaan energian saantinsa, tällä myös Euroopan unionilla on tärkeä joskin vielä verraten hahmottumaton rooli.

Laatikko: Läntisen Euroopan energian saatavuuden näkymät (smm6laat6411)
Laatikko: Euroopan unionin rooli nergiapolitiikassa (smm6laat6412)
Laatikko: Saksalainen tutkimus energiansaannin turvaamisesta (smm6laat6413) (Spiegel)


6.4.2 Euroopan väestörakenne ja maahanmuuttopolitiikka
Euroopan väestöosuus pienenee

Euroopan tulevaisuutta koskevissa arvioissa hyvin keskeisellä sijalla on kysymys väestörakenteesta ja sen vaikutuksista maanosan talouden suorituskykyyn. Suhteessa muihin maanosiin Euroopan väestön määrä jatkuvasti pienenee ja ikärakenne käy työvoimapoliittisesti epäedulliseksi.
Vielä 1950-luvulla Euroopassa asui noin 30 prosenttia maapallon asukkaista, ja nykyisin eurooppalaisia on noin 15 prosenttia. Vuonna 2050 arvioidaan Euroopan väkiluvun olevan enää 12 prosenttia koko maailman väestöstä. Vastaavasti kehitys Afrikassa on kulkemassa aivan toiseen suuntaan: 1950-luvulla afrikkalaisia oli 9 prosenttia, nyt 14 ja vuonna 2050 arviolta 22 prosenttia maailman kokonaisväestöstä.

Väestö vanhenee
Euroopan unionin kokonaisväkiluku noin 500 miljoonaa vähenee ennusteiden mukaan lähivuosikymmenten aikana jonkin verran, mutta väestön koostumus muuttuu dramaattisesti. Siihen vaikuttaa eliniän selvä pidentyminen, jota ei voida korvata maahanmuuton suosimisellakaan. Työikäisen väestön (15–64-vuotiaiden) määrä EU:ssa vähenee lähes 50 miljoonalla vuoteen 2050 mennessä. Silloin vain puolet väestöstä olisi työikäisiä. Muutos tähän suuntaan on voimakas jo ensi vuosikymmenellä, kun sodanjälkeiset suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle.

Ongelmien ratkaisukeinoja
Väestön ikääntyminen tuottaa kasvupaineita julkisiin menoihin ja heikentää talouden ja sosiaaliturvan toimivuutta siinä määrin, että vaikutuksia on pyrittävä lieventämään kaikin keinoin. Niihin kuuluvat lähinnä perhepoliittiset, lapsimääriä lisäävät toimet sekä työssäoloajan kasvattaminen. Myös maahanmuuttoa suosimalla voidaan väestökehityksen ongelmia jossain määrin lieventää. On kuitenkin varaudutava siihen, että mainitut haitat pahenevat ja siitä seuraa vakavia yhteiskunnallisia häiriöitä.

EU:n maahanmuuttopolitiikka
Euroopan unionin piirissä on kehitetty ohjelmia ennustettavissa olevan väestökehityksen ongelmien pienentämiseksi, mutta viime kädessä valtiot vastaavat sosiaalipolitiikastaan. Yhteisillä tutkimuksilla ja ohjeistuksilla voidaan valtioita ohjata edullisiksi nähtyihin ratkaisuihin, mutta unionin toimivaltaa tuskin on mahdollista ja tarpeellista lisätä näissä asioissa, sillä vaara kansalaisten vastustavista reaktioista on aivan ilmeinen.
Nykyisin on jo koko unionin alueella havaittavissa merkkejä asenteiden kiristymisestä maahanmuuttajia kohtaan, joten maahanmuuttopolitiikan keinoista on odotettavissa vain vähäistä apua väestöongelmaan. Silti pidetään hyödyllisenä käyttää myös siirtolaisuutta apuna väestörakenteen vinoutuman korjaamisessa.

Laatikko: EU:n väestöpoliittiset ohjelmat (smm6laat6421)

6.4.3 Euroopan turvallisuus
Ei tarvetta yhteiselle puolustukselle

EU-maiden sotilaallista voimaa ja tehokkuutta on usein vähätelty erityisesti Yhdysvalloissa julkaistuissa arvioissa lähinnä interventiokyvyn puutteiden vuoksi. Oman alueen puolustamiseen voimat riittävät hyvin, eikä läntistä Eurooppaa vaarantavia sotilaallisia uhkia ole näköpiirissä. Siksi ei myöskään ole nähty tarvetta ryhtyä luomaan yhteistä puolustusta tai muuten ryhtyä alueen puolustuskyvyn tehostamistoimiin. Päinvastoin, useimmissa EU-maissa ollaan selvästi supistamassa puolustusmäärärahoja 2010-luvulla.

Kriisinhallinta
Myös sotilaallisen kriisinhallintakyvyn tehostamiseen suhtaudutaan länsieurooppalaissa EU- ja Nato-maissa entistä pidättyvämmin. Kokemukset Irakista ja Afganistanista ovat osoittaneet voimavarojen rajallisuuden, joten uusiin vastaaviin hankkeisiin maanosan ulkopuolelle ei ole halukkuutta. Euroopan unionin piirissä ollaan valmiimpia tehostamaan siviilimäisiä konfliktien ja kriisien hallintatoimia, joihin kuuluu myös poliittisen ja taloudellisen vakauden edistäminen perinteisellä kehitysyhteistyöllä. Samalla toimintaa pyritään entistä tarkemmin rajoittamaan Eurooppaan ja lähialueille, Afrikka ja latinalainen Amerikka mukaanlukien.

Siviilikriisinhallinta
Lienee siis selvää, etteivät mahdollisuudet ulottaa Euroopan unionin sotilaallista kriisinhallintaa Aasiaan tai Tyynen meren alueelle ole tulevaisuudessa kovinkaan suuret, mutta se ei estä taloudellisten suhteiden ylläpitoa Aasian voimistuvien talousmahtien suuntaan ja osallistumista siviilimäiseen kriisinhallintaan ja luonnononnettomuuksien aiheuttamien vahinkojen lieventämiseen.

Sisäinen turvallisuus
Sisäisen turvallisuuden ylläpito on EU:n piirissä noussut keskeiseen asemaan. Tähän kuuluu myös suojautuminen muualta tulevaa terrorismia vastaan. Yhteistyö EU:n sisällä ja naapurimaiden kanssa on välttämätöntä myös kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa ja erilaisiin onnettomuustilanteisiin varautumisessa. Euroopan unionilla on näissä asioissa selkeä rooli normien määrittäjänä ja yhteistyön organisoijana, joskin poliittisten päättäjien kansalliset ennakkoluulot ja turvallisuusorganisaatioiden konservatiivisuus haittaavat edelleen yhteistyötä.

Laatikko: Arvioita Euroopan turvallisuustilanteesta vuonna 2010 (smm6laat6431)

6.4.4 Itämeren alueen turvallisuustilanne
Asevoimia supistettiin

Kylmän sodan jälkeen varustelutaso Itämeren alueella aleni selvästi, kun Varsovan liitto romahti ja myös Nato heikensi puolustusvalmiuttaan selvästi. Vanhoja asevarastoja romutettiin, ja uudishankinnat rajoitettiin lähinnä kriisinhallintatoimien vaatimaan varustukseen.
Itämeren merimahti on nykyisin Saksa, mutta senkin laivasto suuntautuu lähinnä Välimerelle ja Itä-Afrikan vesille. Neuvostoliitolta jäänyt Itämeren laivasto rappeutui tyystin, mutta parhaillaan sille rakennetaan muutaman fregatin ja sukellusveneen täydennystä. Mistään Itämeren alueen kilpavarustelusta ei siis ole kysymys.

Tanska
Pohjoismaista Tanska on läpikäynyt perusteellisimman muutoksen. Oman alueen puolustuskyvystä on siellä luovuttu, koska hyökkäyksen uhkaa ei koeta. Tanska on aktivoinut sotilastoimiaan kaukaisilla alueilla Yhdysvaltojen apujoukkona, näkyvimmin osallistumalla taisteluihin Irakissa ja Afganistanissa. Tanskalaiset eivät sen sijaan ole osallistuneet Euroopan unionin sotilaalliseen toimintaan eivätkä pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön.

Ruotsi
Ruotsi ei ole radikaalisti muuttanut turvallisuuspoliittista peruslinjaansa, sotilaallista liittoutumattomuutta, mutta turvallisuusympäristön suuri muutos on sallinut luopumisen vahvasta maanpuolustuksesta, jolla oli valmistauduttu suurhyökkäyksen torjuntaan. Rakenteilla on pienen ammattiarmeijan ja vapaaehtoisjoukkojen yhdistelmä, jolla koulutetaan henkilöstöä lähinnä ulkomaisiin sotilastehtäviin. Vaikeudet ovat kuitenkin suuret, sillä samalla on tarkoitus jatkaa puolustusmenojen supistamista. Ruotsin puolustusbudjetti on noin 40 miljardia kruunua (4 mrd euroa) vastaten 1,4 prosentin kansantuoteosuutta. Mainittakoon, että Suomen puolustusmenot ovat 2,7 miljardia euroa ja BKT-osuus Ruotsin luokkaa.

Pohjoismainen yhteistyö
Ratkaisuna asevoimien kustannusten kohoamisen ongelmaan on ehdotettu pohjoismaisen yhteistyön tehostamista. Yhteistoimintakohteita on löydetty paljon, mutta niiden käytännön toteutus on silti epävarmaa. Kun esimerkiksi Ruotsi yritti myydä modernisoituja JAS-hävittäjiä Norjalle, ruotsalaislehtien mukaan tarjous hylättiin kyseenalaisin perustein. Samantapaisia vaikeuksia ovat kokeneet suomalaiset pyrkiessään Ruotsin markkinoille. On kuitenkin nähtävissä, että pohjoismaiden kesken saadaan aikaan uudenlaista sotilaallisen koulutuksen ja hankintojen sekä alueiden valvonnan yhteistyötä. Lisäksi siviilialoilla on kaikki mahdollisuudet pohjoismaisen ja Itämeren alueen yhteistyön tehostamiseen.

Laatikko: Itämeren alueen asevoimat vuonna 2010 (smm6laat6441)
Laatikko: Ruotsin puolustusvoimien uudistus (smm6laat6442)
Laatikko: Esityksiä pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittämiseksi (smm6laat6443)
Laatikko: Itämeren alueen turvallisuusyhteistyö (smm6laat6444)


6.4.5 Eurooppalainen kulttuuri voimavarana
Euroopasta maailmankulttuuriksi

Eurooppalainen kulttuuri vahvistui ja levisi koko maailman kattavaksi löytöretkien jälkeen siirtomaavallan myötä. Voimasuhteiden muuttuessa eurooppalaiset valtiot ovat joutuneet perääntymään maailmalta mutta ovat laajoille alueille jättäneet syvän kulttuurisen vaikutuksen. Yleisesti sitä on pidetty myönteisenä asiana, mutta voidaan myös pohtia, mitä seuraa eurooppalaisen kulttuurin muuttumisesta paljolti maailmankulttuuriksi, jota yhä harvemmat kohta tunnistavat nimenomaan eurooppalaiseksi.
Lähes kaikissa arvioissa kulttuuri on todettu merkittäväksi voimavaraksi myös taloudelle ja politiikalle. Sen täsmällisen laadun ja arvon määrittely on erittäin vaikeaa, mutta jokaisella eurooppalaisella lienee ainakin pääpiirteinen käsitys kulttuurinsa luonteesta.

Eurooppalaiset arvot
Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat laatineet monia ohjelmia, joissa pyritään vahvistamaan tai ylläpitämään ”eurooppalaisia arvoja”, jotka laajasti tulkiten voidaan käsittää myös yhteiseksi kulttuuriksi. Pyrkimys noiden arvojen edistämiseen on osa eurooppalaista identiteettiä ja yhteisöllisyyttä, jota voidaan pitää merkittävänä voimavarana. Sellaisen kulttuurin puute voi pahimmassa tapauksessa tuottaa vakavaa yhteiskunnallista levottomuutta ja jopa hajottaa valtioita.
Konkreettisesti eurooppalaisen kulttuurin voima näkyy lisääntyvänä kulttuurimatkailijoiden tulona Eurooppaan ja erilaisten kulttuurituotteiden kaupallisena hintana maailmanmarkkinoilla. Esimerkiksi kiinalaiset tekevät sijoituksia Euroopan matkailukohteisiin lähinnä juuri kulttuuriarvojen vuoksi.

Kulttuuri voimavarana
Maailman muutoksen keskellä Euroopan kulttuuriarvoista on saatavissa suurin hyöty, kun ne opitaan tuntemaan ja niitä hyödynnetään myönteisellä tavalla. ”Kulttuurinen ristiretkiajattelu” ei enää voi onnistua, sillä pakkosyötön yrityksen saavat vastaansa voimakkaita reaktioita. Kulttuuri voimavarana on hyödynnettävissä parhaiten avaamalla se vapaalle kilpailulle maailman muiden kulttuurien kanssa. Sellaisessa asetelmassa Euroopalla on erinomaisen hyvät lähtökohdat ajallisesti pitkälle ulottuneen ja laajalle levinneen kulttuurisen perintönsä vuoksi.

Laatikko: Euroopan unioni kulttuurin vaalijana (smm6laat6451)
Laatikko. Eurooppa kulttuurimatkailun kohteena (smm6laat6452)
Laatikko: Eurooppalainen koulutusjärjestelmä (smm6laat6453)


6.4.6 Euroopan rajojen ja mahdollisuuksien etsintää
Geopoliittinen näkökulma

Ajateltaessa Eurooppaa geopoliittisena käsitteenä on tarpeen pohtia myös maanosan maantieteellistä ja historiallista rajaamista. Käsitys Euroopasta on eri aikoina ollut hyvinkin paljon nykyisestä poikkeavaa, ja tulevaisuudessa voi jälleen syntyä uusia tapoja mieltää Euroopan aluetta ja eurooppalaisuutta.

Eurooppalaiset siirtomaavallat

Euroopan vaikutusvalta maailmassa oli laajimmillaan 1800-luvun lopulla, kun Brittiläinen imperiumi, Ranska, Venäjä ja Saksa monen pienemmän maan ohella alistivat lähes koko maailman valtansa alle. Eurooppalaisiin siirtomaavaltoihin voitiin laajasti tulkiten lukea myös Yhdysvallat, koska sielläkin eurooppalainen väestö oli saanut ehdottoman vallan. Toisaalta latinalaisessa Amerikassa monet siirtomaat olivat jo itsenäistyneet Espanjan ja Portugalin vallasta.

Yhdysvaltojen nousu
Ensimmäinen maailmansota, jota on sanottu myös suureksi eurooppalaiseksi sisällissodaksi, heikensi jo tuntuvasti Euroopan suurvaltojen voimavaroja, ja toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat nousi maailman johtavaksi vallaksi. Toisaalta kuitenkin euraasialainen Neuvostoliitto muodosti sille vastavoimaa, joka alkoi levittäytyä myös vapautuneisiin siirtomaihin.

Eurooppa keskipisteenä 1900-luvulla
Suuret konfliktit 1900-luvulla, kaksi maailmansotaa ja kylmä sota, painottuivat Eurooppaan. Kylmän sodan jälkeisen vuosikymmenen aikana maailmanpolitiikan huomio aluksi keskittyi edelleen Euroopan tapahtumiin, kun blokkijaon purkautumista pyrittiin hallitsemaan kansainvälisten instituutioiden ja organisaatioiden avulla sekä valtioiden välisellä yhteistyöllä. Yhteistyöhenkinen politiikka tuottikin myönteisiä tuloksia, sillä kylmän sodan asetelmat Euroopasta saatiin puretuksi rauhanomaisesti, lukuun ottamatta Jugoslavian hajoamista. Maanosan tilanne kokonaisuutena katsottuna on sitten vakiintunut.

Talousajattelu ”uudessa Euroopassa”
Kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa nähtiin länsieurooppalaisten maiden perustama Euroopan unioni tulevaisuuden mahdollisuutena palauttaa maanosalle yhtenäisyys ja vahva asema maailmassa. Näiden hankkeiden riskejä ei mielellään pohdittu julkisuudessa. Myös geopoliittista ajattelua pidettiin vanhentuneena ”uudessa Euroopassa” ottamatta huomioon, että geopolitiikan käsite oli myös laajentunut viime vuosisadan alun käytännöistä tarkoittamaan lähinnä maantieteellisten tekijöiden ottamista huomioon politiikassa. Muotiin oli tullut korostaa ”geo-ekonomiaa” eli talouden maantieteellisiä perusteita politiikan sijaan.

Euroopan integraatio
Kuitenkin piilevänä vaikutti kysymys siitä, halusivatko länsieurooppalaiset todella köyhän Itä-Euroopan maiden asukkaiden tulevan jakamaan rikkauksiaan. Kylmän sodan aikana blokkijako oli siirtänyt tämän ongelman käsittelyn tuonnemmaksi, mutta 1990-luvulla siihen oli aika hakea vastauksia. Integraatiohuumassa noiden perimmäisten kysymysten pohtiminen jäi kuitenkin pintapuoliseksi, joten vasta 2000-luvun puolella Euroopan unionin tulevaisuutta koskevat ongelmat nousivat selkeämmin esille.

EU:n laajentuminen
Yhteistyön sävyttämässä ilmapiirissä 1990-luvulla oli vielä verraten helppoa luvata Euroopan unionin laajentamista ja ”viimeistenkin raja-aitojen poistamista”, kuten sanonta kuului. Unionin ensimmäinen laajennuskierros oli helppo, sillä jäseniksi vuonna 1995 liittyi kolme rikasta Efta-maata, Itävalta, Ruotsi ja Suomi, jotka olivat jo vähitellen ehtineet sopeutua yhteiseen vapaakauppa-alueeseen. Vanhojen EU-maiden ei tarvinnut tukea niitä rakennerahastoista, kuten oli tuettu edellisen vuosikymmenen laajennuksissa Espanjaa, Portugalia, Irlantia ja Kreikkaa. Silloinkin laajennus tapahtui vähitellen, joten taloudellinen rasitus ei muodostunut suureksi.

EU:n itälaajennus ongelmana
Myös EU:n laajentuminen Keski-Euroopassa Puolaan, Tshekin tasavaltaan, Slovakiaan, Unkariin ja Baltian maihin oli vielä verraten kivutonta niiden läheisyyden ja, Puolaa lukuun ottamatta, pienen koon vuoksi. Erityisesti Saksan teollisuus sai itänaapuristosta hyvän markkina-alueen ja työvoimareservin. Myöskään Välimeren alueen pienten maiden liittyminen unioniin ei aiheuttanut suuria periaatteellisia kiistoja. Niitä syntyi sen sijaan jo Balkanin suurempien maiden osalta ja erityisesti Turkin jäsenyyskysymyksestä.

Uusia jakolinjoja
Euroopan unionin laajentuminen ja tiivistäminen merkitsee myös blokkiutumista uusine jakolinjoineen nimenomaan suhteessa itään, ellei rajoille kyetä muodostamaan “ohennusvyöhykkeitä” tai toimivia liitännäisjäsenyyksiä, kuten aikoinaan komission puheenjohtaja Jacques Delors esitti tehtäväksi alkuperäisen Euroopan yhteisön naapureiden kanssa. Suhtautuminen Turkin ja Ukrainan jäsenyyteen määrittää selvästi Euroopan unionin rajoja, puhumattakaan suhteesta Venäjään.

EU:n ja Naton laajenemisen eroavuudet
Kun EU:n laajennus on totaalista valtioiden ja yhteiskuntien integroimista, sotilasliitto Naton laajentumiseen on liittynyt toisenlaisia kysymyksiä. Ne koskevat erityisesti Yhdysvaltojen roolia Euroopassa ja suhteita Venäjään myös Aasian suunnalla. Euroopan unionilla ja Natolla on näissä asioissa ratkaisevia lähtökohtien ja intressien eroja, joskin myös paljon yhteisiä etuja.

Naton toiminnan laajennus Euroopan ulkopuolelle
Pohjois-Atlantin liitto perustettiin vuonna 1949 Länsi-Euroopan puolustamiseksi mahdollista idästä tulevaa hyökkäystä vastaan. Silloin Yhdysvallat asettui Eurooppaan asevoimillaan ikään kuin pitkään asemasotaan Neuvostoliittoa vastaan. Euroopassa tämä tilanne on jo päättynyt jo 20 vuotta sitten, mutta Aasiassa, etenkin Koreassa ja Japanissa, samanlainen asetelma yhä jossain määrin jatkuu. Yhdysvallat on vuorostaan pyytänyt liittolaisiaan tulemaan avuksi Lähi-idän ja Aasian kriisinhallintatoimiin, ja Naton organisaatiokin kytkettiin näihin hankkeisiin, kun puolustustehtävä Euroopassa näytti jo loppuneen. Yhdysvaltojen eurooppalaisten liittolaisten motivaatio uuteen rooliinsa ei kuitenkaan ole kovin vahva, varsinkin kun talousvaikeudet pakottavat karsimaan kustannuksia.

Maailmanpolitiikan painopiste siirtynyt
Euroopan yleistilanteen rauhoittuessa maailmanpolitiikan painopiste on jo siirtynyt muualle. Suuri kysymys kuuluu: Kuinka läntinen Eurooppa sopeutuu maailman uusien valtakeskusten syntyyn ja erityisesti Aasian nousuun? Esimerkkinä ongelmista Euroopan unionille ja Natolle on ollut suhtautuminen Georgian ja Venäjän väliseen konfliktiin, joka kesällä 2008 kärjistyi sodaksi. Maantieteellisesti tuo alue sijaitsee kaukana läntisestä Euroopasta, Aasian rajaseudulla, joka kuuluu samaan konfliktivyöhykkeeseen kuin Irak, Iran, Afganistan ja Pakistan.

Lissabonin sopimus
Uuden (Lissabonin) perussopimuksen mukaan EU:sta ei tehdä liittovaltiota tai yhtenäistä suurvaltaa, vaan sillä halutaan säilyttää yhtäaikaisesti sekä talousyhteisön että poliittisen valtioliiton luonne. Pyrkimys on tehostaa ulkosuhdehallintoa ja siihen liittyen yhdistää ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden ylläpitovastuita. Talousongelmien laajennuttua talous- ja rahaliittoa sekä yhteisvaluutta euroa koskevaksi rahoituskriisiksi Euroopan unionin kyky vaikuttaa yhtenäisenä toimijana on joutunut kovalle koetukselle. Samalla läntisen ja itäisen Euroopan taloudellisen sekä Välimeren alueen erot ovat taas kasvamaan päin, mikä näkyy myös pyrkimyksenä lisätä Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian keskinäistä yhteistyötä päätöksenteossa.

EU:n voima yhteisöllisyydessä
Euroopan unionin voima on yhteisöllisyydessä ja keinojen laaja-alaisuudessa. Voimakkaan johtovaltion puuttuminen pakottaa tekemään kompromisseja, eikä tärkeitä kannata yrittää myöskään sanella äänestäjien päiden yli. Unionin päätöksenteon hajanaisuus ja eri maiden intressien poikkeavuudet eivät salli EU:lle voiman käyttöä perinteisen suurvallan tapaan. On turvauduttava rauhanomaisempiin keinoihin, joiden käyttö vie aikaa mutta takaa pysyvämpiä tuloksia.

Laatikko: Arvioita EU:n tilanteesta vuonna 2010 (smm6laat6461)
Laatikko: Kansalaisten käsityksiä Euroopan unionin tulevaisuudesta (smm6laat6462)


Kirjallisuutta: European Security and Defence Policy. The First 10 Years (1999-2009) (eds. Giovanni Grevi, Damien Helly, Daniel Koehane, ISS, Paris 2009); Ivan Krastev – Mark Leonard, The Spectre of a Multipolar Europe (European Council on Foreign Relations, October 2010); Maailmanpolitiikan Atlas (2009); Neill Nugent, The Government and Politics of the European Union (2010); The EU Expansion. Communicating Shared Sovereignty in the Parliamentary Elections (ed. Lynda Lee Kaid, Peter Lang 2008).

Internetissä: http://europa.eu/legislation_summaries/energy/european_energy_policy/l27067_fi.htm ,
http://europa.eu/pol/ener/index_fi.htm ,
http://www.energia.fi/fi/kvasiat/euroopan%20unioni%20ja%20energia%2020090722.pdf
http://www.tekes.fi/eu/fi/community/Aihealueet/872/Energia/1879
http://europa.eu/legislation_summaries/employment_and_social_policy/situation_in_europe/c10160_fi.htm
http://ec.europa.eu/public_opinion/archives/eb/eb72/eb72_vol2_en.pdf

[SULJE] [TULOSTA SIVU]