EUROOPAN NÄKYMÄT  - Venäjän ja muun Itä-Euroopan kehitysnäkymät

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Valko-Venäjä ja Moldova
Valko-Venäjä

Euroopan unionin kehitys 2000-luvun alussa Nato 2000-luvulla Venäjän ja muun Itä-Euroopan kehitysnäkymät Eurooppalaisten turvallisuusodotukset

Valko-Venäjällä on pitkät historialliset, etniset ja
taloudelliset siteet Moskovasta johdettuun
Iso-Venäjään eli nykyiseen Venäjän federaatioon,
mutta toisaalta se on ollut läheisesti sidoksissa myös
Liettuaan ja Puolaan. Valko-Venäjän itsenäistyessä
Neuvostoliiton hajotessa oli aluksi vallalla selkeästi
kansallismielinen suuntaus, mutta pian Venäjä-
suhteita ja myös Neuvostoliiton perintöä korostavat
piirteet pääsivät politiikassa ja taloudessa vallalle.

Aleksandr Lukashenka valittiin ensi kerran presidentiksi
vuonna 1994 ja viimeksi syksyllä 2010. Häntä on
syytetty itsevaltiaista otteista ja nimitetty
diktaattoriksi, koska opposition toiminta on
tukahdutettu kovin ottein. Toisaalta hän on
nauttinut selvästi kansan enemmistön suosiota