6.3 Venäjän ja muun Itä-Euroopan kehitysnäkymät

6.3.1 Presidentti Putinin kausi: hallinnon keskittäminen
Putin Venäjän johtoon

Elokuussa 1999 Vladimir Putinista tuli pääministeri vaikeassa tilanteessa, kun Tshetshenian puolelta oli juuri hyökätty Kaspianmeren rannikolla sijaitsevaan Dagestaniin. Siitä seurasi syksyllä toinen Tshetshenian sota, joka aiheutti parin vuoden kuluessa suurta tuhoa. Presidentti Jeltsin luopui virastaan joulukuussa, ja Putin valittiin hänen seuraajakseen maaliskuussa 2000 pidetyissä vaaleissa.
Sairastelleen ja pitkiä aikoja julkisuudesta muutenkin poissaolleen Jeltsinin jälkeen Putin antoi itsestään määrätietoisen ja aktiivisen voimapoliitikon kuvan. Hän ryhtyi kokoamaan Venäjän federaation hallintoa, joka oli lähes hajaannuksen tilassa. Suuren vallan alueillaan saaneita kuvernöörejä ei enää valittu vaaleilla, vaan heidät alettiin nimittää virkoihinsa presidentin päätöksillä. Muutenkin valtaa keskitettiin Venäjän presidentille ja hänen nimittämälleen hallitukselle.

Talous kohentui
Putinin johdolla kampanjoitiin myös niitä talouden mahtimiehiä (”oligarkkeja”) vastaan, jotka eivät kannattaneet hallituksen toimia. Heistä osa sai syytteitä yhteiskunnan varojen kavalluksesta, ja useat myös pakenivat ulkomaille. Talouden tila alkoi kuitenkin kohentua, palkat ja eläkkeet maksettiin ajallaan, ja Putinin kansansuosio nousi. Tähän vaikutti myös Jeltsinin aikaan verrattuna kansallismielisemmän politiikan omaksuminen.

Keisariajan symbolit käyttöön
Neuvostojärjestelmää ei pyritty palauttamaan yhteiskuntaan, mutta Putin määräsi otettavaksi takaisin käyttöön eräitä suosittuja Neuvostoliiton aikaisia symboleja, muun muassa kansallislaulun, joka vain sanoitettiin uudelleen. Toisaalta mihinkään yleiseen neuvostosymbolien palauttamiseen ei ryhdytty, vaan pikemmin korostettiin keisarillisen Venäjän historiaa ja symboliikkaa. Myös kommunistipuolueen asema kävi entistä vaikeammaksi, ja se menetti kannatustaan Putinia tukeneelle valtapuolueelle.

Tiukka ote sisäpolitiikkaan
Sisäpolitiikassa Putin suosi kurin ja järjestyksen linjaa, mutta siinä hän ei kovinkaan hyvin onnistunut. Korruptio ja kaikenlainen rikollisuus oli laajaa sekä hallinnossa että taloudessa. Erityisesti ulkomailla on herättänyt huomiota se, ettei poliittisia murhia ole pystytty estämään ja niihin syyllisiä rankaisemaan.
Mediavaltaa keskitettiin Kremlin kontrolliin, jolloin avainasemassa oli yksityisten televisiokanavien liittäminen joko suoraan valtion televisioon tai kaasujätti Gazpromin omistukseen. Näillä toimilla oli osuutensa opposition heikkenemiseen. Putinin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä sai duuman vaaleissa vuonna 2003 selkeän vaalivoiton, joka perustui paljolti presidentin suureen kansansuosioon.

Ulkopolitiikka aluksi varovaista
Ulkopolitiikassa Putin oli aluksi varovainen. Vaikka hän vastusti näyttävästi Irakin sotaa yhdessä Saksan ja Ranskan johtajien kanssa, suhteet Yhdysvaltoihin pysyivät verraten hyvinä. Tähän vaikutti Putinin syksyllä 2001 antama tuki presidentti Bushin julistamalle ”sodalle terrorismia vastaan”. Vastaavasti Bush antoi tukensa Venäjän johdon toimille muslimiterrorismia vastaan, mihin luettiin myös Tshetsheniassa käyty sota.
Vähitellen Putin kovensi asennetta läntisiä, Natoon liittyneitä tai sen jäseneksi pyrkiviä naapurimaita kohtaan. Konflikti Georgian ja Ukrainan kanssa kärjistyi vuodesta 2004 alkaen useiden erimielisyyksien vuoksi. Samalla Putin pyrki lähentämään Venäjän suhteita Kiinaan ja Keski-Aasian entisiin neuvostotasavaltoihin. Venäjän hallituksen pelkona oli separatismin leviäminen Venäjän eteläosissa tai lännen ideologinen ja poliittinen vyörytys, kuten oli havaittu käyneen juuri Georgian ja Ukrainan vaaleissa. Niiden yhteydessä valtaan nousivat selvästi länsimieliset ja Venäjään torjuvasti suhtautuneet johtajat.

Kaukasian sitkeät konfliktit
Tshetshenian sota osoittautui jälleen armeijalle raskaaksi ja väestölle erittäin tuhoisaksi, mutta Venäjä sai lopulta vastarinnan nujerretuksi. Putin yritti vakauttaa tilannetta koventamalla kuria myös muilla Kaukasian alueilla, mutta sitkeitä konflikteja ei saatu loppumaan, ja myös terroriteot jatkuivat. Kansansuosio silti säilyi edelleen Putinin tultua valituksi toiselle presidenttikaudelle vuonna 2004.

Energiatuotanto valtion omistukseen
Talouspolitiikalle Putinin presidenttikausilla (2000-2008) oli leimaa-antavaa pyrkimys päätösvallan keskittämiseen suurille, valtion omistuksessa oleville yhtiöille erityisesti energia-alalla. Raaka-aineiden korkea hintataso tuotti tuloja Venäjän valtion kassaan ja rikastutti vähitellen myös keskiluokkaa. Valtion velat maksettiin pois nopeaan tahtiin, ja Venäjällä oli tiukan budjettikurin vuoksi varaa myös ulkomaisiin sijoituksiin. Talouden yksipuolisuus jäi kuitenkin vaivaamaan, mistä seurasi herkkyys suhdanteiden vaihtelulle.

Putinin presidenttikauden päätös
Kremlissä toimivalle presidentinhallinnolle keskittyi Putinin kaudella paljon valtaa. Hän tukeutui sisäpolitiikassa entisten turvallisuuspalvelun johtajien ja agenttien sekä eräiden talouden mahtimiesten ystäväpiiriin. Pääministerien asema oli verraten heikko, ja heitä erotettiinkin herkästi.
Perustuslain mukaan Putin ei saanut enää asettua ehdokkaaksi kolmannelle kaudelle, mutta monet odottivat, että hän saisi aikaan jatkokauden poikkeuslain avulla. Putin kuitenkin luopui presidentinvirasta huolimatta suuresta kansansuosiostaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa jopa perustuslain muutokseen. Hän sopi vuonna 2008 presidentiksi valitun Dmitri Medvedevin kanssa, että saisi pääministerin viran.

”Kaksipäisen kotkan” hallinto
Vladimir Putin pysyi myös pääministerinä voimakkaana vallankäyttäjänä, mutta hän ei pyrkinyt heikentämään Venäjän presidentin valta-asemaa, joka perustuslain mukaan on vahva. Useiden tarkkailijoiden hämmästykseksi tällainen ”kaksipäisen kotkan” hallinto on toiminut hyvin. Kummallekin vakiintui nopeasti oma rooli, jonka puitteissa heillä on ollut myös erilaisia painotuksia etenkin sisäpolitiikan kysymyksissä. Medvedev on edustanut liberaalimpaa poliittista ja taloudellista ajattelua, kun taas Putin on jatkanut voimapoliittisia linjanvetojaan. Venäjän ulkopolitiikkaan tai hallinnon ja talouden perusrakenteisiin näillä painotuseroilla ei ole ollut näkyvää vaikutusta.

Laatikko: Vladimir Putinin nousu presidentiksi vuonna 2000 (smm6laat6311)
Laatikko: Putinin presidenttikauden sisäpolitiikka (smm6laat6312)
Laatikko: Venäjän hallintorakenne Putinin presidenttikaudella (smm6laat6313)
Laatikko: Putinin presidenttikauden ulkopolitiikka (smm6laat6314)
Laatikko: Putinin kansansuosion ylläpidon keinot (smm6laat6315)
Laatikko: Venäjän ”kaksipäisen kotkan” hallinto vuodesta 2008 (smm6laat6316)
Laatikko: Venäjän rooli Keski-Aasiassa (smm6laat6317)
Laatikko: Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikka presidentti Medvedevin kaudella (smm6laat6318)


6.3.2 Kaukasian konfliktialue 2000-luvun alussa
Toinen Tshetshenian sota

Tshetsheniassa muutaman vuoden ajan vallinneen epävakaan aselevon jälkeen Pohjois-Kaukasian tilanne kärjistyi elokuussa 1999, kun Tshetsheniasta hyökkäsi suuri sissiosasto Dagestanin alueelle ja julisti sinne perustetuksi itsenäisen muslimitasavallan. Venäjän armeija teki nopean vastahyökkäyksen ja puhdisti Dagestanin muslimitaistelijoista, jotka palasivat Tshetsheniaan.
Lokakuussa alkoi toinen Tshetshenian sota Venäjän ilmavoimien voimakkailla pommituksilla, joita seurasi maavoimien hyökkäys. Kovia taisteluja käytiin useiden kuukausien ajan, ja alueen pääkaupunki Groznyi joutui Venäjän armeijan haltuun helmikuussa 2000. Sen jälkeen jatkui sissisota, joka päättyi virallisen ilmoituksen mukaan vuonna 2006. Silloin viimeisetkin vakinaisen armeijan joukot vedettiin pois Tshetsheniasta ja korvattiin poliiseilla.

Terrori-iskuja
Tshetshenian sodan aikana tehtiin useita terroritekoja, ja ihmisoikeusloukkaukset olivat yleisiä. Iskut ulottuivat myös Moskovaan, missä tshetsheenit lokakuussa 2002 kaappasivat teatteriyleisön joukosta peräti 850 panttivankia. Poliisien vapautushyökkäyksen yhteydessä heistä kuoli 130, ja surmansa sai myös 30 terroristia. Pohjois-Ossetian Beslanissa joutui satoja koululaisia vanhempineen terroristien panttivangeiksi syyskuussa 2004. Seuranneessa taistelussa kuoli yli 330 panttivankia sekä kymmeniä sotilaita ja terroristeja.

Georgia konfliktialueena
Venäjän ja Georgian väliset suhteet kiristyivät etenkin Tshetshenian sodan vuoksi, mutta Georgiassa vallitsi silti kohtalaisen hyvin pitänyt aselepo, jota valvoivat sekä lähialueilta kerätyt rauhanturvajoukot että Ety-järjestön ja YK:n tarkkailijat. Vuonna 2004 lupasi Georgian presidentiksi valittu Mihail Saakashvili vallata takaisin separatistien hallussa olleet rajamaakunnat Abhasian ja Etelä-Ossetian. Georgia alkoi vahvistaa asevoimiaan Yhdysvaltojen, Israelin ja Ukrainan tuella.

Yllättävä sota
Monien pienempien selkkausten jälkeen alkoi avoin sota myöhään illalla 7. elokuuta 2008, kun Georgian tykistö alkoi tulittaa Etelä-Ossetiaa. Siinä yhteydessä kuoli muun muassa noin 10 venäläistä rauhanturvaajaa. Georgian joukot aloittivat Etelä-Ossetian valtaamiseen tähdänneen maahyökkäyksen, mutta Venäjän armeija löi sen seuraavina päivinä takaisin ja eteni pian kohti Georgian pääkaupunkia Tbilisiä. Euroopan unionin puheenjohtajamaana toimineen Ranskan presidentti sai kuitenkin aikaan aselevon, jonka myötä taistelut loppuivat muutaman päivän kuluessa.

Abhasia ja Etelä-Ossetia
Venäjä tuhosi Georgian armeijan lähes kokonaan ja jäi miehittämään itsenäisiksi kohta julistautuneiden Abhasian ja Etelä-Ossetian lisäksi myös eräitä muita Georgian reuna-alueita. Niiltä venäläisjoukot kuitenkin poistuivat parin viikon kuluessa. Länsimaat vaativat venäläisiä vetäytymään myös Abhasiasta ja Etelä-Ossetiasta, mutta siihen Venäjän hallitus ei suostunut vaan tunnusti noiden alueiden itsenäisyyden.

Kansainvälisiä reaktioita
Georgian konflikti kiristi vakavasti Naton ja Venäjän suhteita usean kuukauden ajaksi, mutta vähitellen tilanne rauhoittui. Yhdysvallat ei halunnut puuttua Georgiaan sotaan aseellisin keinoin, vaika se ei toisaalta hyväksynyt myöskään maakuntien eroa Georgiasta. Euroopan unionin tutkimus seuraavana vuonna moitti Georgian presidenttiä sodan aloittamisesta, kun taas Georgia väitti Venäjän provosoineen hyökkäyksen aloituksen. Abhasian ja Etelä-Ossetian itenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu, joten lukkiutunut tilanne jatkuu.

Laatikko: Toinen Tshetshenian sota vuodesta 1999 alkaen (smm6laat6321)
Laatikko: Terrori-isku teatteriin Moskovassa 2002 (smm6laat6322)
Laatikko: Terrori-isku kouluun Beslanissa 2004 (smm6laat6323)
Laatikko: Georgian ja Venäjän välinen sota elokuussa 2008 (smm6laat6324)
Laatikko: Kaukasian alue vuonna 2010 (smm6laat6325)


6.3.3 Venäjän turvallisuus- ja sotilaspolitiikan uudistushankkeet
Sotilasmenot

Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto rakensi suuret asevoimat käyttäen lähes 20 prosenttia tuotannostaan sotilastarkoituksiin. Venäjän voimavarat heikkenivät 1990-luvulla Neuvostoliittoon verrattuna noin puoleen, ja sotilasalalla lasku oli vieläkin jyrkempi. Venäjä käytti silloin sotilasmenoihin vain viisi prosenttia Neuvostoliiton aikaisesta tasosta, eikä sotavarustusta uudistettu juuri lainkaan.

Sotilasbudjettia kasvatetaan
Venäjän asevoimilla on edelleen paljon Neuvostoliitolta periytynyttä varustusta, joka kuitenkin vähitellen kuluu loppuun tai muuten vanhenee. Useita uudistusohjelmia on tehty ja sotilasbudjettia on kasvatettu, mutta varustuksen pääosan uusiminen on ollut vähäistä. Käyvin hinnoin laskettuna Venäjän puolustusmenot kasvoivat vuosina 2003-2008 noin 70 prosenttia. Venäjän budjetoidut puolustusmenot vuonna 2010 olivat vastikearvoltaan 36 miljardia US-dollaria, ja lisättynä eräillä oheiskuluilla ja budjetin ulkopuolisilla menoilla ne kattoivat noin neljän prosentin osuuden bruttokansantuotteesta.

Varusteluohjelma
Venäjällä on ollut vuoteen 2015 ulottuva varusteluohjelma, johon sisältyy hankintoja noin 140 miljardin euron arvosta. Sen jatko-ohjelma on ulotettu vuoteen 2020. Varustuksen uusiminen on ilmoitettu reagoinniksi Yhdysvaltojen varustelun jatkumiseen ja Naton laajentamiseen Venäjän rajoille sekä erityisesti ydinaseistuksen ja merivoimien modernisoinnin tarpeesta aiheutuvaksi. Kylmän sodan ajalle tyypillistä kilpavarustelua ei ole käynnissä, mutta yhdessä Kiinan ja eräiden muiden Aasian maiden kanssa Venäjän on muodostanut vastavoimaa Yhdysvalloille .

Asevoimien reformi
Venäjän asevoimien kokonaisvahvuus on noin miljoona sotilasta. Maavoimissa on noin 400 000 sotilasta, joista asevelvollisten määrä on hieman alle puolet. Maavoimien toiminnan painopiste pysynee Kaukasian ja Keski-Aasian suunnilla. Ei ole myöskään havaittu merkkejä siitä, että Venäjä alkaisi jälleen rakentaa Neuvostoliitolle tyypillisiä, suurhyökkäykseen kykeneviä maavoimia. Siihen ei ole strategisia syitä eikä budjettivaroja. Maavoimien toiminnallinen painopiste on etelässä, vaikka asevoimien aktiivisuutta palautetaan vähitellen myös Jäämeren alueille. Laivastoa modernisoidaan erityisesti Tyynenmeren suunnalla, mutta myös Mustanmeren laivasto on tärkeällä sijalla.

Entistä pienemmät mutta notkeammat joukot
Asevoimien rakenteellinen reformi sai vauhtia Georgian sodan kokemuksista 2008, kun asevoimien valmius nopeaan toimintaan osoittautui heikoksi. Reformilla tähdätään entistä pienempien mutta notkeampien asevoimien rakentamiseen aikaisemman massa-armeijan tilalle. Sotilaspiirien määrä supistettiin vuonna 2010 kuudesta neljään, jolloin muun muassa Leningradin sotilaspiiri yhdistettiin Moskovan sotilaspiiriin. Samalla suuri määrä vanhempaa päällystöä korvataan nuoremmilla. Talousongelmien vuoksi ja hankintojen toteutuksen aikataulut ovat jatkuvasti hidastuneet, ja odotettavissa, että laajojen uudistusten läpivieminen kestää ehkä vuosikymmenen ajan.

Asevienti
Venäjän sotateollisuuden tuotannosta kylmän sodan jälkeisellä ajalla on uusin aseistus mennyt lähes kokonaan vientiin. Aseviennin arvo vuonna 2009 oli noin kahdeksan miljardia dollaria. Viimeisimpiin kauppoihin on sisältynyt verraten runsaasti lentokoneita ja sukellusveneitä Kiinaan ja Intiaan, joiden osuus Venäjän aseviennistä on 70 prosenttia.
Uutena piirteenä on Venäjän aseteollisuuden laajentuva yhteistyö myös läntisten valmistajien kanssa. Ranska ja Israel on tehnytkin jo sopimuksia yhteisestä sotavarustuksen tuotannosta Venäjän kanssa. Näillä toimilla Venäjä pyrkii saamaan käyttöönsä kehittynyttä eloktroniikkaa ja muuta modernia sotatekniikkaa, jonka kehittäminen lähes keskeytyi Neuvostoliiton romahduksen myötä.

Laatikko: Venäjän varusteluohjelmat 2000-luvun alussa (smm6laat6331)
Laatikko: Venäjän sotilasdoktriini ja asevoimien reformihankkeet vuonna 2010 (smm6laat6332)
Laatikko: Leningradin sotilaspiiri osaksi Läntistä puolustusaluetta (smm6laat6333)
Laatikko: Venäjän asevienti ja ulkomaiset yhteistyöhankkeet (smm6laat6334)


6.3.4 Talouden ja ympäristönsuojelun ratkaiseva merkitys
Sidonnaisuus raaka-aineisiin ja energiaan

Venäjän talouden kasvu oli 2000-luvun alussa nopeaa, vuodessa noin 5-8 prosenttia. Vuonna 2009 maailmantalouden kasvun pysähtyminen alensi tuntuvasti raaka-aineiden hintoja, jolloin Venäjän tuotannon arvo laski yli seitsemän prosenttia. Seuraavana vuonna raaka-aineiden hinnannousun myötä Venäjän talous alkoi jälleen kasvaa.
Vahva sidonnaisuus raaka-aineiden ja erityisesti energian tuotantoon on Venäjän talouden pahimpia ongelmia, ja osoittaa suuren riippuvuuden niiden vientikaupasta ja sitä kautta maailmantalouden suhdanteista. Yritykset tuotannon monipuolisuuden lisäämiseksi ovat toistaiseksi olleet tehottomia.

Perusrakenteet huonossa kunnossa
Toinen perustava ongelma on Venäjän taloudellisen ja yhteiskuntarakenteiden infrastruktuurin rappeutuminen. Neuvostoliiton aikaan rakennettua liikenneverkkoa ei ole pystytty modernisoimaan ja täydentämään tarvetta vastaavasti. Myös energiantuotannon vaatimat investoinnit ovat olleet alimitoitettuja.

Väestöongelma
Talouden ja yhteiskuntakehityksen riskeihin kuuluu myös väestön määrän supistuminen ja sairastelu. Ympäristön saastuminen heikentää myös merkittävästi väestön terveydentilaa. Monien yhteiskunnallisten ongelmien kasautuminen on vaikuttanut siihen, että Venäjän väestö on vähentynyt vuoden 1990 lähtöluvusta, lähes 150 miljoonasta vuonna 2010 noin 143 miljoonaan, ja negatiivisen kehityksen ennustetaan jatkuvan siten, että väkiluku vuonna 2020 olisi arviolta 130-140 miljoonan luokkaa.
Väestökehityksen ja siihen liittyen työvoiman saatavuuden kääntäminen positiiviseksi vaatisi terveydenhoitojärjestelmään suuria parannuksia. Niitä ei kuitenkaan ole näkyvillä, eivätkä tuloksia ole nopeasti aikaansaatavissa.

Ympäristön saastuminen
Lopulta ehkä ratkaisevimmin Venäjän tulevaisuuteen vaikuttaa ympäristön saastumisesta aiheutuvien ongelmien saaminen hallintaan sekä omalla että lähialueilla. Neuvostoliiton jäljiltä jäi perinnöksi monia alueita, joilla ympäristö oli saastunut terveydelle vaaralliseksi, puhumattakaan perustavista ongelmista, joita on liittynyt kaupunkien ja teollisuuskeskittymien saastumiseen. Näiden korjaaminen vaatii merkittäviä taloudellisia uhrauksia ja myös asenteiden muutosta.

Laatikko: Venäjän talouskehitys 2000-luvun alussa (smm6laat6341)
Laatikko: Arvioita Venäjän väestökehityksestä (smm6laat6342)
Laatikko: Venäjän ympäristöonglmat (smm6laat6343)


6.3.5 Ukraina 2000-luvulla
Epävarmuuden aikaa

Talousongelmat ja poliittinen epävakaus vaivasivat Ukrainaa edelleen tultaessa 2000-luvulle, mutta mitään kärjistyksiä ei kuitenkaan tapahtunut. Maan pitkäaikaisen johtajan presidentti Leonid Kutshman jättäessä tehtävänsä vuoden 2004 syksyllä käytiin kova kamppailu Ukrainan tulevaisuuden linjauksista. Vastakkain olivat lähinnä jatkuvuutta edustanut ja hyviä suhteita Venäjään korostanut Viktor Janukovitsh ja länsimielinen, nopeita uudistuksia vaatinut Viktor Jushtshenko. Heidän kannattajakuntansa jakaantui melko selvästi maan itä- ja länsiosien kesken. Janukovitsh julistettiin ensin voittajaksi, mutta maan länsiosista voimiaan kerännyt ”oranssi vallankumous” protestoi tulosta vastaan saaden kovien kiistojen jälkeen lopulta tahtonsa läpi ja Jushtshenkon valituksi presidentin virkaan.

Hallitukset vaihtuivat
Pääministeriksi tuli Jushthsenkoa vaaleissa tukenut Julia Timoshenko, joka kuitenkin pian riitaantui presidentin kanssa. Hallitukset vaihtuivat lähivuosina nopeasti, joten poliittiset uudistukset jäivät heikolle pohjalle. Länsimaat tukivat edelleen avoimesti Jushtshenkoa ja ”oranssivallankumousta”, mutta liike alkoi olla pahasti hajalla. Ulkopolitiikassa Jushtshenko myötäili vahvasti länttä ja toisaalta ajautui kiistoihin sekä Venäjän että erityisesti maan itäosissa asuvien venäläisten ja raskaan teollisuuden alueiden väestön kanssa. Presidentinvaaleissa hävinneen Janukovithsin ”alueiden puolueen” kannatus kasvoi niin, että parin vuoden kuluessa se pääsi hallitusvaltaan. Riidat sisä- ja ulkopolitiikasta jatkuivat hallituksen ja presidentin välillä.

Oranssi-liike hajoaa
Kireiden poliittisten kamppailujen jälkeen Julia Timoshenko nousi jälleen pääministeriksi vuoden 2007 lopulla, mutta tässä vaiheessa oranssi-liike oli jo hajonnut ja presidentti Jushtshenko käytännöllisti katsoen jäänyt yksin. Seuraavana vuonna syntyi riitaa myös ulkopolitiikasta, kun presidentti ja pääministeri olivat eri linjoilla suhtautumisessa elokuussa alkaneeseen Georgian sotaan. Jushtshenko halusi antaa tukea Georgialle, kun taas hallitus ja parlamentin enemmistö vastusti puuttumista tilanteeseen.

Talouskriisi
Maailmalla levinnyt talouskriisi iski Ukrainaan täydellä voimallaan syksyllä 2008. Valuutan arvo heikkeni yli 20 prosenttia ja sitä jouduttiin tukemaan kansainvälisellä avulla. Ukraina on ollut vahvasti riippuvainen Venäjän energiatoimituksista, joiden hinnoittelu on aiheuttanut useita kriisejä ja välillä häirinnyt vakavasti maakaasun toimituksia läntiseen Eurooppaan.

Aseteollisuus
Ukrainalla on ollut Neuvostoliiton perintönä vahva aseteollisuus, mutta sen tuotteiden myynti ulkomaille on ollut riskipitoista eikä kotimaisia asetilauksia ole juuri tullut. Lentokoneiden ja rakettien tuotanto on jatkunut lähes häiriöittä yhteistyössä Venäjän kanssa, ja niille on ollut markkinoita myös länsimaissa.
Lähinnä maan itäosissa sijaitsevan raskaan teollisuuden yhteydet Venäjään ovat yhä vahvat, kun taas Länsi-Ukrainan alueilla on pitkät kulttuuriset ja poliittis-taloudelliset siteet länteen.

Presidentinvaalit 2010
Nuo asetelmat näkyivät jälleen selvästi presidentinvaaleissa talvella 2010. Viktor Janukovitsh voitti niukasti Julia Timoshenkon, minkä jälkeen ryhdyttiin purkamaan monia oranssin vallankumouksen valtaan nostaneen presidentti Jushtshenkon kaudella tehtyjä päätöksiä. Näihin kuului myös Natolle esitetyn jäsenhakemuksen jäädyttäminen. Toisalta Ukrainan ja Venäjän välillä vahvistettiin sopimus Venäjän Mustanmeren laivaston pitkästä käyttöoikeudesta Krimillä Sevastopolin tukikohtaan. Samalla maiden väliset poliittiset ja taloudelliset suhteet vakiintuivat, kun myös energian toimituksista syntyi uusia sopimuksia.

Sisäisiä jännitteitä
Sisäpolitiikassa Ukrainan tilanne rauhoittui keväästä 2010 alkaen, mutta piilevät jännitteet maan itäisten ja läntisten alueiden välillä eivät ole poistuneet. Tarve talousongelmista selviämiseen on myös toistaiseksi rauhoittanut politiikkaa, vaikka oppositio on valittanut joutuneensa monien tukahduttamistoimien kohteeksi.
Ukrainan taloutta ja yhteiskuntaa vaivaavat samanlaiset perustavat ongelmat kuin Venäjää ja muitakin Itä-Euroopan maita. Myös Ukrainassa väkiluku on laskenut voimakkaasti, vuonna 1992 alkaneen itsenäisyyden aikana 52 miljoonasta 46 miljoonaan, ja suuntaus on edelleen aleneva.

Laatikko: Ukrainan talouskehitys 2000-luvulla (smm6laat6351)
Laatikko: Ukrainan lentokone- ja aseteollisuus 2000-luvulla (smm6laat6352)
Laatikko: Ukrainan suhteet Euroopan unioniin (smm6laat6353)
Laatikko: Ukrainan suhteet Natoon (smm6laat6354)


6.3.6 Valko-Venäjä ja Moldova
Väliinputoajia

Euroopan unionin ja Venäjän välialueilla sijaitsevat entiset neuvostotasavallat Valko-Venäjä ja Moldova ovat monessakin mielessä jääneet väliinputoajan asemaan. Niiden talous on ollut verraten kehittymätöntä ja vahvasti sidoksissa naapurimaihinsa, mutta poliittiset mullistukset ovat vakavasti häirinneet talouden ja yhteiskunnan kehittymistä. Myös suhteet Euroopan unioniin ovat olleet ajoittain pahoissa vaikeuksissa.

Valko-Venäjä
Valko-Venäjällä on pitkät historialliset, etniset ja taloudelliset siteet Moskovasta johdettuun Iso-Venäjään eli nykyiseen Venäjän federaatioon, mutta toisaalta se on ollut läheisesti sidoksissa myös Liettuaan ja Puolaan. Valko-Venäjän itsenäistyessä Neuvostoliiton hajotessa oli aluksi vallalla selkeästi kansallismielinen suuntaus, mutta pian Venäjä-suhteita ja myös Neuvostoliiton perintöä korostavat piirteet pääsivät politiikassa ja taloudessa vallalle.
Aleksandr Lukashenka valittiin ensi kerran presidentiksi vuonna 1994 ja viimeksi syksyllä 2010. Häntä on syytetty itsevaltiaista otteista ja nimitetty diktaattoriksi, koska opposition toiminta on tukahdetettu kovin ottein. Toisaalta hän on nauttinut selvästi kansan enemmistön suosiota

Vaikea Venäjä-suhde
Valko-Venäjän ja Venäjän välillä on useaan kertaan tehty sopimuksia talous- ja valtioliitosta, mutta käytännössä järjestelyt eivät ole toimineet kovinkaan hyvin. Ajoittain on syntynyt ankaraa riitaa Venäjältä toimitettavan energian hinnasta, mutta Valko-Venäjän mittava kulkuneuvoteollisuus on tarjonnut vastakauppoihin hyviä vientituotteita ja luonut pohjaa talouskasvulle. Maiden asevoimien välinen yhteistyö on toiminut yleensä hyvin.

Kireät EU-suhteet
Euroopan unionin kanssa Valko-Venäjä solmi kumppanuussopimuksen vuonna 2009, ja sen toteutus lähti aluksi verraten hyvin käyntiin. Syksyllä 2010 toimitettujen presidentinvaalien jälkitilanteessa voittajaksi julistettu Lukashenka vangitutti opposition edustajia ja antoi poliisin pahoinpidellä mielenosoittajia, mistä syystä suhteet länsimaihin ja vaalitarkkailusta huolehtineeseen Ety-järjestöön jälleen kiristyivät.

Moldova
Romanian ja Ukrainan välissä sijaitseva Moldova itsenäistyi Neuvostoliiton hajotessa vuoden 1991 lopulla. Väestön pääosa on etnisesti romanialaisia, mutta liittyminen Romaniaan ei ole saanut väestön pääosan kannatusta. Moldavian neuvostotasavaltaan kuulunut Dnjestr-joen itäpuolinen alue on ollut erossa Moldovasta heti itsenäistymisen jälkeen vuonna 1992 alkaneista taisteluista lähtien. Tällä Transnistriaksi kutsutulla alueella on ollut tukenaan venäläinen sotilasosasto.

Sisäpolitiikka rikkinäistä
Muista entisistä neuvostotasavalloista poiketen kommunistit ovat Moldovassa olleet suurimman puolueen asemassa pitkiä jaksoja. Parlamenttivaaleissa kesällä 2009 kommunistipuolue sai puolet annetuista äänistä. Sisäpolitiikka on viime vuosinakin ollut rikkinäistä vaalien seuratessa toisiaan, eivätkä hallitukset ole olleet pitkäikäisiä. Talousvaikeudet ovat kroonisia, ja väestön elintaso on pysynyt matalalla, mistä syystä monet ovat lähteneet työnhakuun ulkomaille. Eräiden arvioiden mukaan jopa neljäsosa maan neljästä miljoonasta asukkaasta asuu ulkomailla.

Ulkopuolista tukea
Sekä Venäjä että Kiina ovat viime aikoina avustaneet Moldovaa budjetin rahoitusvajeiden paikkaamisessa, ja myös läntiset rahoituslaitokset ovat tukeneet maan taloutta. Euroopan unionilla on ollut vaikeuksia määrittää selkeää kantaa Moldovaan, mutta sieltä tapahtuvaan ihmisten salakuljetukseen unioni on pyrkinyt puuttumaan.
Moldovan aseman vakinaistaminen, poliittisen tilanteen vakauttaminen ja hallinnon järjestely ovat yhä 20 vuotta kylmän sodan päättymisen jälkeen ratkaisuaan odottavia kysymyksiä. Nykyisellään Moldova on jatkuvien sisäpoliittisten kamppailujen, korruption vaivaaman heikon taloudenpidon ja rehottavan rikollisuuden tyyssija.


Kirjallisuutta:  Ronald Asmus, A Little War that Shook the World. Georgia, Russia, and the Future of the West (palgrave Macmillan, 2010); Marie-Carin von Gumppenberg – Udo Steinbach (Hrsg.), Der Kaukasus. Geschichte – Kultur – Politik (2010); Haasteiden Venäjä (Puolustusministeriö 2008); James Headley, Russia and the Balkans. Foreign policy from Yeltsin to Putin (Hurst&Company, London 2008); Jeffrey Mankoff, Russian Foreign Policy. The Return of Great Power Politics (Rowman & Littlefield Publishers, 2009); Maailmanpolitiikan Atlas (2009); Richard Sakwa, Putin. Russia’s choice (2. ed. Routledge, London 2008); Dan Smith, Sodan ja rauhan kartasto (Like, Helsinki 2005); The Military Balance 2010 (IISS 2010); Taisto Tolvanen, Medvedev ja Putinin varjo (Minerva 2010); Christoph Zürcher, The Post-Soviet Wars. Rebellion, Ethnic Conflict, and Nationhood in the Caucasus (New York University Press, 2007).

Internetissä: http://www.bof.fi/bofit
http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=xf03607100830841&cmd=download
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/459/seppo_remes_venaja_kokee_sotilaallista_uhkaa_lannesta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Russian_economy_since_fall_of_Soveit_Union.PNG
http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/en/er/110370.pdf
http://www.spiegel.de/international/world/0,1518,630543,00.html
http://www.globalsecurity.org/military/world/russia/military-reform.htm
http://russiamil.wordpress.com/ , http://www.sectsco.org/EN/
http://en.wikipedia.org/wiki/Ukraine
http://en.wikipedia.org/wiki/Moldova
 

[SULJE] [TULOSTA SIVU]