EUROOPAN NÄKYMÄT  -  Nato 2000-luvulla

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Naton asema Euroopassa
Ohjuspuolustus

Euroopan unionin kehitys 2000-luvun alussa Nato 2000-luvulla Venäjän ja muun Itä-Euroopan kehitysnäkymät Eurooppalaisten turvallisuusodotukset

Yhdysvallat on valmistellut maapallon laajuista strategista ohjus-
puolustusta, joka kykenisi torjumaan korkealla ja suurella nopeudella
lentäviä ballistisia ohjuksia. Venäjä on vastustanut hanketta, koska
sen avulla voitaisiin periaatteessa heikentää sen ydinasepelotetta
ja tuoda amerikkalaisten tukikohtia lähialueille. Yhdysvallat on
perustellut torjuntajärjestelmän rakentamista lähinnä Iranin
tulevaisuudessa muodostamalla ydinaseuhkalla ja ehti jo sopia
alustavasti järjestelmän tukikohtien rakentamisesta Puolaan ja
Tshekin tasavaltaan.

Venäjän ja osaksi myös eurooppalaisten liittolaistensa vastarinnan
sekä kasvavien kustannusten vuoksi presidentti Obama lykkäsi
kuitenkin ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamista Eurooppaan
ja sai sitten läpi ehdotuksensa ohjuspuolustuksen kevyemmän
version hyväksymisestä Naton hankkeeksi, vaikka läntisen Euroopan
maat ovat yhä esittäneet monia varauksia. Lissabonin kokouksessa
syksyllä 2010 Naton ja Venäjän kesken sovittiin periaatteellisesta
yhteistyöstä ohjuspuolustusjärjestelmien rakentamisessa, mutta
käytännön toteutus on yhä monen mutkan takana, ei vähiten
tekniseen toimivuuteen, kustannuksiin ja strategisiin riskeihin
liittyvien epäilysten vuoksi.