Maailman muutos ja Suomi  -  Afrikka: mahdollisuuksien maanosa

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Sudanin ja Afrikan sarven konfliktit
Somalia

Globalisaation eteneminen Aasian jättiläiset: Kiina, Intia ja muut Afrikka: mahdollisuuksien maanosa Latinalainen Amerikka Kamppailu raaka-aineista ja vesivaroista Ilmastonmuutokseen varautuminen ”Uusi maailmanjärjestys”: kansainvälistä yhteistyötä ja valtakamppailua

Somaliassa on käyty sisällissotaa lähes katkeamatta 1990-luvun alusta lähtien.  Yhdysvallat teki sinne YK:n valtuuttaman intervention vuonna 1992 mutta joutui runsaan vuoden kuluttua peräytymään. Myös YK:n rauhanturvaoperaatio
epäonnistui, minkä jälkeen ulkomaalaiset joukot poistuivat ja Somalian eri heimot ja klaanit jatkoivat
keskinäisiä taistelujaan. Radikaali islamistinen liike sai välillä pääkaupungin Mogadishun
ja suuren osan maata valtansa alle ja kohtalaisen hyvin rauhoitetuksi,
kunnes Yhdysvaltojen tukemat Etiopian joukot valtasivat
Mogadishun takaisin vuonna 2006. Siellä taistelut
ovat jatkuneet, kun taas maan pohjoisosissa
on ollut selvästi rauhallisempaa.
Alkuun Pääjakso

Edellinen Seuraava