Maailman muutos ja Suomi  -  Afrikka: mahdollisuuksien maanosa

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Sudanin ja Afrikan sarven konfliktit
Afrikan sarvi

Globalisaation eteneminen Aasian jättiläiset: Kiina, Intia ja muut Afrikka: mahdollisuuksien maanosa Latinalainen Amerikka Kamppailu raaka-aineista ja vesivaroista Ilmastonmuutokseen varautuminen ”Uusi maailmanjärjestys”: kansainvälistä yhteistyötä ja valtakamppailua

Afrikan sarveksi kutsutulla alueella Etiopiassa, Somaliassa ja
Eritreassa on sodittu sekä sisäisesti että valtioiden välillä
usean kymmenen vuoden ajan. Näissä sodissa on kuollut
arviolta yli kolme miljoonaa ihmistä, joista suuri osa on saanut
surmansa sotien oheisvaikutuksien vuoksi. Myös toistuvat
nälänhädät ovat paljolti seurausta poliittisten olojen
epävakaudesta.
Alkuun Pääjakso

Edellinen Seuraava