Maailman muutos ja Suomi  -  Aasian jättiläiset: Kiina, Intia ja muut

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Itä-Aasian rannikoiden teollistuvat valtiot
Aasian ”pikku tiikerit”

Globalisaation eteneminen Aasian jättiläiset: Kiina, Intia ja muut Afrikka: mahdollisuuksien maanosa Latinalainen Amerikka Kamppailu raaka-aineista ja vesivaroista Ilmastonmuutokseen varautuminen ”Uusi maailmanjärjestys”: kansainvälistä yhteistyötä ja valtakamppailua

Väkiluvultaan ja yhä enemmän myös
tuotantokyvyltään suuriin rannikkovaltioihin
sisältyvät Thaimaa, Indonesia ja myös viime
vuosina taloudellisen vaurastumisen
aloittanut Vietnam. Toisaalta
Kaakkois-Aasiassa on useita pieniä ja
vauraita ”saarekkeita”, esimerkiksi
Singapore, joilla on merkitystä laajan
talousalueen puitteissa. Näillä ”Aasian
 pikkutiikereiksi” sanottujen valtioiden
muodostamalla alueilla Kiinan taloudellinen
vaikutusvalta on ollut huomattava muun
muassa runsaan ulkokiinalaisen väestön
ansiosta. Kiinalaisväestöllä on monessa
maassa omistuksessaan paljon pääomia
ja merkittäviä yrityksiä.
Alkuun Pääjakso

Edellinen Seuraava