Maailman muutos ja Suomi  -  Aasian jättiläiset: Kiina, Intia ja muut

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Kiinan nopea vahvistuminen
Nousu talousveturiksi

Globalisaation eteneminen Aasian jättiläiset: Kiina, Intia ja muut Afrikka: mahdollisuuksien maanosa Latinalainen Amerikka Kamppailu raaka-aineista ja vesivaroista Ilmastonmuutokseen varautuminen ”Uusi maailmanjärjestys”: kansainvälistä yhteistyötä ja valtakamppailua

Kiinan vuotuinen talouskasvu on ollut noin 10 prosentin
luokkaa, mikä ylittää muiden talousmahtien
kasvuluvut selvästi. Erityisesti länsimaiden
talouskriisin vuosina 2008-2009 Kiinan talouskehitys
näytti ylivoimaiselta, ja Kiinaa alettiin pitää
koko maailman tärkeimpänä talousveturina,
vaikka sen kokonaistuotanto on yhä
Yhdysvaltojen kansantuotetta pienempi.
Kiinaa on toisaalta moitittu valuuttansa
tahallisesta aliarvotuksesta vientiteollisuuden
kilpailukyvyn parantamiseksi. Onpa kuultu
jopa ennustuksia uuden valuuttasotien
ajan koittamisesta, kun vastaavasti
”vanhojen teollisuusmaiden” valuutat
ovat paljolti yliarvostettuja heikkoon
talouskehitykseen nähden.
Alkuun Pääjakso

Edellinen Seuraava