Kansainvälisissä Nato johtoisissa ISAF-joukoissa oli vuonna 2010
noin 100 000
sotilasta yhteensä 48 maasta, minkä lisäksi
Yhdysvalloilla oli omissa sotatoimissaan noin 40 000
sotilasta. Ulkomaisten joukkojen kärsimät tappiot
ovat vuosi vuodelta kasvaneet. Afganistanissa
on kuollut vuosina
2001-2010
yhteensä noin
2 300 ISAF-joukkojen ja Yhdysvaltojen sotilasta.
Yhdysvallat on käyttänyt varoja Afganistanin
sotaan ja jälleenrakennukseen
yhteensä
noin 400 miljardia dollaria. Hallituksen
ongelmana on tulosten
vähäisyys ja
kansalaisten vastahakoisuus
jatkaa
Afganistanin sotaa tai edes
maan
vakauttamisen tukemista
muilla keinoin.
Presidentti Obama vahvisti
vuoden
2010 lopulla
aikomuksen aloittaa
amerikkalaissotilaiden vetäytymisen
kesällä
2011, ja Naton suunnitelman mukaan
vastuu Afganistanin
turvallisuudesta
siirtyy paikallisille viranomaisille vuodesta
2013 alkaen. |