4.3 Irakin sota vuodesta 2003

4.3.1 Yhdysvaltojen ja Irakin välinen konflikti
Irak maalitauluksi
Yhdysvalloissa Irakin vastaiset toimenpiteet saivat vauhtia keväällä 2002. Yleisesti arvioitiin, että presidentti Bush oli päättänyt kukistaa Saddam Husseinin ja toiminta voisi alkaa hyvinkin nopeasti. Lehdistöön ilmestyi arvioita erilaisista vaihtoehdoista ja niiden vaatimista voimista.
Useissa kriittisissä arvioissa kiinnitettiin huomiota Lähi-idän kokonaistilanteen merkitykseen ja sotatoimiin liittyviin suuriin riskeihin sekä epäiltiin Yhdysvaltojen resurssien riittävyyttä nopeaan toimintaan. Myöskään väitteitä Irakin ja etenkin sen johtajan Saddam Husseinin vaarallisuudesta ei täysin hyväksytty, sillä Irak oli ollut jo kauan tarkan seurannan ja saarron alaisena. Lisäksi sitä oli jatkuvasti pommitettu.

Arabimaat vastahakoisia
Irakin naapurimaat torjuivat alueensa käytön sotatoimiin Irakia vastaan. Arabimaiden kannanotoissa kehotettiin Yhdysvaltoja ensin lopettamaan tukensa Israelille ja vasta sitten keskustelemaan muista toimista. Arabiliiton kokouksessa Irakille ilmaistiin tukea hyökkäämistä vastustavalla julkilausumalla.

Liittolaiset epäröivät
Myös eurooppalaiset liittolaiset Englantia ehkä lukuun ottamatta suhtautuivat kielteisesti asevoiman käyttöön. Sitä ei olisi pidetty enää syyskuun 2001 terrori-iskujen oikeuttamana itsepuolustustoimena. Vaadittiin pitäviä näyttöjä Irakin yhteyksistä al-Qaidaan, mutta niitä ei löytynyt.

Kysymys Irakin vastaisista toimista jäi keväällä 2002 taka-alalle sekä Lähi-idän yleistilanteen kehityksen että Yhdysvaltojen hallinnon sisäisten erimielisyyksien vuoksi.

Laatikko: Yhdysvaltojen toimet Irakia vastaan vuonna 2002 (smm4laat4311)

4.3.2 Yhdysvaltojen yritykset YK:n tuen saamiseksi
Kysymys joukkotuhoaseista
Syksyllä 2002 Yhdysvaltojen hallitus pyrki YK:ssa saamaan päätökset Irakin pakotteiden ja joukkotuhoaseiden valvonnan kiristämiseksi. Turvallisuusneuvostossa ei kuitenkaan ollut halukkuutta uhkavaatimuksen esittämiseen tai valtuuksien antamiseen Yhdysvaltojen johtamalle toiminnalle.

Presidentti Bush esitti yleiskokoukselle selkeän vaatimuksen ryhtyä toimintaan Irakia vastaan tai muuten Yhdysvallat toimisi tarvittaessa yksin. Hän syytti Irakia joukkotuhoaseiden kehittämisestä ja hallussapidosta sekä terroristien suojelemisesta, joskaan hän ei pystynyt esittämään mitään vakuuttavia todisteita väitteidensä tueksi.

Turvallisuusneuvostossa erimielisyyttä
Yhdysvaltojen painostus YK:ta kohtaan jatkui tuottamatta kuitenkaan selvää tulosta. Vuoden 2002 alussa YK:n piirissä käytiin sitkeitä väittelyjä Yhdysvaltojen esittämien vaatimusten ja varovaisempaa toimintalinjaa suosittaneiden valtioiden välillä. Turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenmaista amerikkalaisia tuki vain Iso-Britannia, kun taas Ranska, Venäjä ja Kiina eivät pitäneet Irakin vastaisen sodan aloittamista oikeutettuna. Euroopan unionin maista torjuvaan kantaan yhtyi myös Saksa.

Asetarkastajia Irakiin
Turvallisuusneuvosto antoi kansainvälisen ydinaseiden valvontaviraston IAEA:n selvittää, onko Irak luopunut joukkotuhoaseista. YK:n tarkastajat olivat jo vuodesta 1991 valvoneet tarkastuksillaan, että Irakin joukkotuhoaseiden kehittely oli lopetettu ja kemiallisten aseiden varastot tuhottu.
Yhdysvallat ei kuitenkaan uskonut Irakin selityksiä eikä asetarkastajien raportteja vaan pyrki osoittamaan, että Irak on harhauttanut tarkastajia ja jatkanut joukkotuhoaseiden kehittelyä. Tämä ei kuitenkaan vakuuttanut kansainvälisiä tarkkailijoita, sillä todisteet osoittautuivat hatariksi.

Laatikko: Presidentti Bushin puhe YK:n yleiskokouksessa (smm4laat4321)
Laatikko: Yhdysvaltojen yritykset saada YK tukemaan hyökkäystä Irakiin (smm4laat4322)
Laatikko: Väitteet Irakin joukkotuhoaseista 2003 (smm4laat4323)

4.3.3 Reaktiot maailmalla sodan uhkaa vastaan vuoden 2003 alussa
Sodanvastainen rintama
Kiistelyn jatkuessa YK:n turvallisuusneuvostossa mielenosoitukset ympäri maailman kertoivat vuoden 2003 alussa sodanvastaisen rintaman laajuudesta. Kriisin kärjistyessä lähi viikkoina miljoonat ihmiset protestoivat sotaa vastaan. Suurkaupunkien mielenosoituksissa oli satojatuhansia ihmisiä, jotka käyttäytyivät yleensä rauhallisesti, eikä heidän toimintaansa estetty.

Näyttäviä protesteja
Tiedotusvälineet toivat laajalti esille myös kansainvälisten kuuluisuuksien, kuten entisen presidentti Jimmy Carterin ja Paavin sotaa vastustavia näkemyksiä. Myös akateemiset piirit esittivät näkyvää kritiikkiä, jota levitettiin muun muassa Internetissä.

Kohti sotaa
Mielenosoitukset ja rauhanliikkeiden toiminta eivät estäneet sodan alkamista, mutta ne myötävaikuttivat siihen, että Irakin sodan suosio ei missään vaiheessa noussut läheskään niin korkealle kuin Persianlahden sodan alkaessa vuonna 1991. Silloin sotatoimilla Irakia vastaan oli YK:n valtuutus, nyt se puuttui.

Laatikko: Poliittiset reaktiot sodanuhkaan talvella 2003 (smm4laat4331)
Laatikko: Kansalaisliikehdintä Irakin sotaa vastaan vuonna 2003 (smm4laat4332

4.3.4 Hyökkäys Irakiin
Sota alkaa
YK:ssa ei syntynyt Yhdysvaltoja tukevaa päätöslauselmaa, mutta Yhdysvallat tärkeimpine liittolaisineen katsoi silti oikeudekseen aloittaa hyökkäyksen Irakiin 20.3.2003. Sotatoimia oli pohjustettu jo kuukausien ajan keskittämällä Lähi-itään runsaasti joukkoja, pommittamalla Irakin ilma- ja meripuolustuksen kohteita ja johtamisjärjestelmiä sekä valmistelemalla hyökkäystä myös erikoisjoukoilla ja psykologisilla operaatioilla.

Yhdysvaltojen ylivoima
Yhdysvallat keskitti hyökkäykseen Irakia vastaan kaikkiaan noin 470 000 sotilasta. Tärkeimpänä liittolaisena oli Iso-Britannia 41 000 sotilaalla. Liittoutuman hyökkäyksen tukemiseen oli käytettävissä muun muassa 1 700 lentokonetta, tuhatkunta helikopteria ja runsaat laivastovoimat.

Irak heikentynyt
Irakilla oli aseissa noin 400 000 sotilasta tukenaan tuhansittain panssarivaunuja ja tykkejä sekä useita satoja lentokoneita ja helikoptereita, mutta irakilaisten sotakalusto oli edellisten sotien tappioiden ja 12 vuotta kestäneen saarron jäljiltä kulunutta ja tekniikaltaan vanhentunutta. Irakin 25-miljoonaisen väestön jakautuminen keskenään verisesti kilpaileviin ryhmittymiin heikensi asevoimien luotettavuutta ja taistelukykyä ratkaisevalla tavalla. Yhdysvaltojen johtama liittokunta oli siis joka suhteessa ylivoimainen.

Pommeja Bagdadiin
Hyökkäys alkoi yllättävästi, yrityksellä tuhota Irakin ylin johto Bagdadiin suunnatulla ohjusiskulla, joka ei kuitenkaan onnistunut saavuttamaan tavoitteitaan. Vastoin ennakko-odotuksia sodan alkuun ei heti liittynyt erityisen voimakkaita pommituksia. Myöskään maavoimien hyökkäys pääsuunnissa ei alkanut kovin massiivisena.

Maahyökkäys
Amerikkalaisjoukkojen eteneminen kohti Bagdadia hidastui hiekkamyrskyjen ja asutuskeskuksissa kohdatun vastarinnan vuoksi. Etelässä englantilaisten ei onnistunut vallata riittävän nopeasti satamia, joiden kautta huoltokuljetukset olisi saatu sujumaan tehokkaasti. Odotettuja irakilaisten kansannousuja ei tapahtunut, eikä hyökkääviä joukkoja yleisesti otettu vastaan vapauttajina vaan valloittajina.
Parin viikon kuluessa liittoutuman ylivoima kuitenkin lamautti Irakin ilmapuolustuksen ja heikensi tuntuvasti myös maavoimien taisteluhaluja. Ulkomaisia tarkkailijoita hämmästytti Bagdadin jättäminen lähes kokonaan puolustamatta.

Laatikko: Yhdysvaltojen johtaman liittokunnan voimat Irakia vastaan keväällä 2003 (smm4laat4341)
Laatikko: Hyökkäys Irakiin keväällä 2003 (smm4laat4342)

4.3.5 Saddam Husseinin kukistuminen ja miehityksen alku
Bagdadin kukistuminen
Yhdysvaltojen joukot valtasivat Bagdadin kansainvälisen lentokentän huhtikuun alkupäivinä ja jatkoivat siitä kohti suurkaupungin keskustaa. Symbolisesti merkittävä tapahtuma oli Saddam Husseinia esittäneen patsaan kaataminen Bagdadin keskustassa 9. huhtikuuta. Tapahtuman näyttäminen televisiossa oli merkki hallinnon kukistumisesta, vaikka hajanaiset taistelut Irakin pohjoisosissa vielä jatkuivatkin lähiviikkojen aikana.

Päättyikö sota?
Presidentti Bush julisti varsinaiset sotatoimet päättyneiksi 1. toukokuuta puheessaan lentotukialus Abraham Lincolnin kannella. Samalla hän onnitteli kotiin palaavia ensimmäisiä joukkoja hyvin suoritetusta tehtävästä.

Sotilaallisen voiton hohtoa himmensi se, että Irakin johto oli lähes kokonaisuudessaan paennut pääkaupungista eikä sen olinpaikkaa tiedetty. Vieläkin vakavampaa oli järjestyksenpidon romahtaminen, sillä Bagdadissa ja monissa muissa kaupungeissa alkoi laajamittainen ryöstely ja julkisen omaisuuden tuhoaminen. Kansainvälisesti huomiota herätti etenkin korvaamattomien muinaisaarteiden katoaminen tai tuhoutuminen Bagdadin kirjastoissa ja museoissa.

Miehityshallinto vaikeuksissa
Yhdysvaltojen hallitus ja asevoimat olivat heikosti valmistautuneet sotatoimien päättymisen jälkeiseen aikaan. Sotilasjohto ei kiirehtinyt organisoimaan tehokasta miehityshallintoa, eivätkä taistelujen väsyttämät joukot olleet innokkaita ryhtymään poliiseiksi.

Irakilaisten vastarinnan yhä kasvaessa jouduttiin luvattua joukkojen kotiuttamista lykkäämään, mikä myös heikensi sotilaiden halukkuutta asettaa henkensä alttiiksi uusille vaaroille. Liittoutumalle jäi Irakin miehitystehtäviin noin 150 000 sotilasta.

Laatikko: Sotatoimien päättäminen Irakissa keväällä 2003 (smm4laat4351)
Laatikko: Arvioita Irakin taisteluista keväällä 2003 (smm4laat4352)
Laatikko: Mitkä olivat Yhdysvaltojen sodanpäämäärät Irakissa? (smm4laat4353)

4.3.6 Miehittäjien ongelmat Irakissa
Yhteiskunta hajalla
Saddam Husseinin hallintoa vastustaneet irakilaiset, erityisesti shiialainen väestö, iloitsi kylläkin hallituksen kaatumisesta, mutta heitä katkeroitti taistelujen päätyttyä alkanut kaaos ja yhteiskunnan perustoimintojen romahtaminen. Sähköä saatiin vain satunnaisesti, vesihuolto ei toiminut ja polttoainetta oli säännösteltävä ankarasti. Toisaalta valtaa Saddamin aikana pitäneestä sunnilaisesta väestöstä monet asettuivat vastarintaan menetettyään virkansa asevoimissa tai poliisissa. Heillä oli ammattitaitoa ja varustusta laajamittaisen sissitoiminnan aloittamiseen.

Sissisota alkaa
Vastarinnan muuttuminen sissisodaksi, omien tappioiden kokeminen ja irakilaisten keskinäisten taistelujen kiihtyminen voimistivat arvostelua myös Yhdysvalloissa. Tähän liittyi miehityshallinnon epäonnistuminen jälleenrakennuksen käynnistämisessä, vaikka siihen suunnattiin suuria rahasummia.

Joukkotuhoaseita ei löytynyt
Yhdysvaltojen hallinnossa vahvasti vaikuttaneet "uuskonservatiivit" olivat luvanneet koko Lähi-idän tilanteeseen ratkaisevaa parannusta, kun Saddam Husseinin diktatuuri korvattaisiin demokraattisella hallinnolla. Tätä alkoi painottaa myös presidentti Bush, varsinkin kun kävi ilmi, ettei mitään joukkotuhoaseita ehkä löydykään. Irakin demokratisoimisen piti toimia esimerkkinä muille alueen maille ja siten myötävaikuttaa konfliktien rauhoittamiseen sekä edelleen sitä kautta öljyn saannin turvaamiseen. Bushin toisen kauden alkaessa vuonna 2005 tämä oppi nostettiin jopa ulkopolitiikan keskeiseksi linjaukseksi.

Epäilykset kasvavat
Yhä kasvava joukko amerikkalaisia alkoi kysellä, miten tuohon tilanteeseen oli tultu ja miten siitä päästäisiin irti. Kun oli nähtävissä, että Iran kasvattaisi vaikutusvaltaansa Irakissa, muut Persianlahden maat alkoivat entistä enemmän huolestua tilanteesta ja myös salaisesti avustaa Irakin shiialaisen väliaikaishallituksen tukijoukkoja vastustavia sunni-kapinallisia.

Irakin sisäinen valtataistelu
Myös Yhdysvallat antoi hiljaista tukea maan läntisissä osissa toimiville sunnien ryhmittymille, jotka muodostivat vastapainoa iranilaismielisille shiia-ryhmille. Irakin sisäiset valtataistelut kärjistyivät vuonna 2007, mutta vähitellen väestön keskuudessa alkoi myös kasvaa mieliala, jonka mukaan keskinäiset taistelut pitää saada loppumaan.

Liittoutuman rakoilu
Sissisodan jatkuessa ja tappioiden kasvaessa Yhdysvaltojen liittolaiset olivat yhä haluttomampia lähettämään joukkojaan Irakin taisteluihin tai antamaan varoja jälleenrakennukseen. Useat Nato-liittolaisetkin alkoivat vetää pois sotilaitaan. Merkittävintä oli englantilaisten irtautuminen taistelutoimista öljyrikkaalta Basran alueelta keväällä 2009, jolloin iranilaismielisten ryhmittymien valta alueella kasvoi.

Laatikko: Miehityshallinnon alkuvaiheen vaikeudet Irakissa (smm4laat4351)
Laatikko: Irakin miehityshallinnon vastaiset ryhmittymät ja taistelutoimet (smm4laat4352)
Laatikko: Yhdysvaltojen ja liittolaisten asevoimat Irakin miehitystehtävissä (smm4laat4353)

4.3.7 Irakin sodan tappiot ja kustannukset
Sotatappiot
Keväällä 2003 käydyistä taisteluista ja pommituksista aiheutuneiden ihmistappioiden selvittäminen osoittautui vaikeaksi tehtäväksi. Yhdysvallat ilmoitti, että amerikkalaisia sotilaita kuoli tai katosi 20.3.–1.5. noin 140 ja irakilaisia ehkä 3 000. Englantilaissotilaita kuoli sotatoimien aikana noin 30. Pidetään kuitenkin selvänä, että irakilaisten taistelutappiot olivat mainittua lukua suuremmat, ja lisäksi irakilaisia siviilejä oli kuollut ainakin 7 000. Yksistään Bagdadissa laskettiin sodan johdosta vähintään 1 700 kuollutta ja 8 000 haavoittunutta siviiliä. Oli myös pelättävissä, että sodan jälkiseuraukset muodostuisivat siviiliväestölle erittäin raskaiksi sekä vaikeuttaisivat yhteiskunnan ja talouden jälleenrakentamista.

Sotakustannusten arviointia
Yhdysvalloille koituneet suoranaiset sotakustannukset olivat vuonna 2003 noin 70 miljardia dollaria, ja miehitys maksoi viisi miljardia dollaria kuukaudessa. Presidentti Bush joutui jo syksyllä esittämään 87 miljardin dollarin lisäbudjetin Irakin ja Afganistanin sotamenoja varten. Irakin jälleenrakennuksen vaatima rahoitus jäi yhä odottamaan ratkaisuaan, samalla kun miehityskustannukset kaiken kaikkiaan kasvoivat.

Miehitysajan rasitukset
Amerikkalaissotilaiden tappiot miehitystehtävissä kohosivat nopeasti korkeammiksi kuin varsinaisten taistelujen aikaiset. Vuoden 2004 alkuun mennessä 600 liittoutuman sotilasta oli saanut surmansa, ja vammautuneiden määrä nousi tuhansiin.

Taistelutoimien tuloksettomuus yhdessä kasvavien tappioiden kanssa kulutti asevoimien henkilöstön hermoja ja vähensi halukkuutta jatkaa värväyssopimuksia. Pätevän henkilöstön pula alkoi olla armeijan tehokkuutta vakavasti heikentävä ongelma.

Tappiot kasvoivat
Vuosina 2005-2007 vastarinta ulkomaisia miehittäjiä vastaan yhä kasvoi ja tuotti lisää tappioita. Maaliskuuhun 2009 mennessä amerikkalaissotilaita oli Irakissa virallisten tietojen mukaan kuollut 4250 ja englantilaisia 179. Lisäksi yli 30 000 sotilasta oli evakuoitu Yhdysvaltoihin haavoittumisen tai sairastumisen takia. Lähes yhtä paljon on ollut vakavia psyykkisiä ongelmia kokeneita veteraaneja. Irakilaisten ihmistappiot olivat moninkertaiset, sillä suoranaisesti sotaan liittyneen väkivallan vuoksi arvioidaan kuolleen ainakin 100 000 irakilaista ja epäsuorien vaikutuksien vuoksi vielä huomattavasti enemmän.

Yhdysvallat irtautuu taistelutoimista
Yhdysvaltojen asevoimien jättäytyminen sivuun aktiivisista taistelutoimista ja vetäytymisen alkaminen vuonna 2010 näkyi selvästi tappioiden pienenemisenä. Vuoden 2010 loppuun mennessä amerikkalaissotilaita oli kuollut Irakin sodan vuoksi noin 4 500 ja vakavasti haavoittuneita oli 32 000.

Sodan kokonaiskustannukset
Irakin sodan kustannuksiin Yhdysvallat on budjettivaroista käyttänyt rahaa noin 900 miljardia dollaria, mikä ylittää Vietnamin sodan kulut. Tuohonkaan summaan ei ole sisällytetty kaikkia sodasta aiheutuvia menoja. Pelkästään 140 000 sotilaan ylläpito Irakissa maksoi vuonna 2008 lähes 12 miljardia dollaria kuukaudessa.
Sodan arvioidut kokonaiskustannukset Yhdysvalloille ovat kohonneet 3 000 – 4 000 miljardin dollarin suuruusluokkaan, kun mukaan on laskettu suoranaisten toimintamenojen lisäksi haavoittuneiden hoitokulut ja veteraanien korvaukset sekä kaluston uusimistarpeet ja heijastusvaikutukset talouteen. Liittolaiset ovat maksaneet omia sotakulujaan kymmeniä miljardeja dollareita, minkä lisäksi tulevat kansainvälisten järjestöjen avustukset Irakin jälleenrakennukselle.

Laatikko: Sodan tuhot Irakissa vuodesta 2003 (smm4laat4361)
Laatikko: Yhdysvaltojen ja liittolaisten sotilastappiot Irakissa (smm4laat4362)
Laatikko: Irakin sodan kustannukset (smm4laat4363)

4.3.7 Irakin sodan vaikutukset Yhdysvaltojen asemaan ja Lähi-idän tilanteeseen
Presidentin vaalit 2008
Vaalikamppailussa presidentinvirasta vuonna 2008 tyytymättömyys Irakin sotaa kohtaan heikensi republikaanien mahdollisuuksia vaalivoittoon. Demokraattien ehdokas Barack Obama lupasi vetää amerikkalaissotilaat Irakista 16 kuukauden kuluessa.

Taistelut hiljenivät
Yhdysvallat oli kasvattanut joukkojen määrää Irakissa vuodesta 2007 lähtien ja luovuttanut vastuuta maakuntien turvallisuudesta Irakin shiia-johtoiselle hallitukselle. Maan läntiset osat alkoivat rauhoittua, ja myös Bagdadin turvallisuustilanne parani vuoden 2008 kuluessa.
Tilanteen vakiintumiseen vaikuttivat monet tekijät. Näistä tärkein oli Irakin keskenään taistelleiden ryhmittymien pääseminen hiljaiseen sopuun alueidensa rajanvedosta ja hallinnasta. Väestöryhmien alueilta olivat vähemmistöt jo lähes poistuneet, joten ”etninen puhdistus” oli käytännössä tapahtunut. Kotimaassa oli yli kaksi miljoonaa sisäistä pakolaista sekä kaksi miljoonaa ihmistä paennut ulkomaille. Lisäksi tilanteen vakiintumiseen vaikutti Irakin hallituksen lupaus asettaa Yhdysvaltojen joukkojen poistumiselle aikataulu.

Amerikkalaisjoukot vetäytyvät
Sopimus Yhdysvaltojen joukkojen asemasta Irakissa ja vähittäisestä poistumisesta tuli voimaan vuoden 2009 alussa. Presidentti Barack Obama piti kiinni lupauksestaan kiirehtiä joukkojen vetämistä Irakista. Elokuussa 2010 ilmoitettiin, etteivät amerikkalaissotilaat enää osallistu varsinaisiin taisteluihin Irakissa. Heitä jäi toistaiseksi Irakiin toimintaan tukitehtävissä noin 50 000.

Lähi-idän kokonaistilanne avoinna
Yhdysvaltojen erityisenä ongelmana Lähi-idässä on Afganistanin ja Pakistanin tilanteen vaikeutuminen vuodesta 2009 alkaen. Siihen liittyy Iranin kieltäytyminen avaamasta ydinenergian tuotantolaitoksiaan perusteellisille tarkastuksille.

Lähi-idän tilanteen kehityksen edes pääpiirteinen ennustaminen on vaikeaa. Yhdysvaltojen toimintavapaus on merkittävästi rajoittunut Irakiin keväällä 2003 tehdyn hyökkäyksen seurauksena. Samalla länsimaiden mahdollisuudet hallita asevoimin tilanteita Lähi-idässä ja eteläisessä Aasiassa ovat tuntuvasti heikentyneet.

Yhdysvaltojen asema heikkeni
Yleisesti on arvioitu, että Irakin sodalla on ollut negatiivisia seurausvaikutuksia Yhdysvaltojen asemalle maailmassa. Suuriksi paisuneet sotakustannukset ovat pakottaneet hallituksen lainaamaan rahaa ulkomailta, lähinnä Aasian maista.

Yhdysvaltojen kannalta on ollut tärkeää vakauttaa Persianlahden tilannetta öljynsaannin turvaamiseksi, mutta alueen epävarmuudesta kertoo kilpavarustelun kiihtyminen. Suurena kysymyksenä on yhä Yhdysvaltojen ja Iranin välisten suhteiden kehitys, mutta myös Irakin sodasta seuraavia vaikutuksia Saudi-Arabialle on verraten vaikea arvioida. Näyttää kuitenkin selvältä, että Yhdysvaltojen suhteet arabeihin ja muihin muslimeihin kärsivät Irakin sodan vuoksi vakavia takaiskuja.

Vaikutukset maailman voimasuhteisiin
Irakin kriisistä ja sodasta aiheutuneisiin poliittisiin vaurioihin on liitettävä myös läntiselle liittojärjestelmälle koituneet ongelmat. Sotilasliitto Naton rakoilu kriisin kärjistyessä oli kaikkien nähtävillä, ja kokemuksia käytettiin perusteluna tarpeelle kehittää EU:lle yhteistä puolustusta. Varsinkin vanhoissa EU:n ydinmaissa Ranskassa ja Saksassa vahvistui pyrkimys suurempaan riippumattomuuteen Yhdysvalloista, vaikka unionin piiriin jäi asiasta vielä merkittäviä erimielisyyksiä.
Useat amerikkalaiset asiantuntijat ovat kiinnittäneet lisäksi huomiota siihen, että Yhdysvaltojen voimavarojen ja mielenkiinnon sitoutuessa Irakiin ja Afganistaniin Kiina ja Venäjä ovat kyenneet kasvattamaan vaikutusvaltaansa maailmassa ja aivan erityisesti Keski-Aasiassa. Tähän liittyy kiihtyvä kilpailu maailman energiavaroista, eikä amerikkalaisten ylivoimaisella aseistuksella enää hallita tilanteen kehitystä Aasiassa.

Laatikko: Irakin sota ja Yhdysvaltojen presidentinvaalit 2008(smm4laat4371)
Laatikko: Yhdysvaltojen irrottautuminen Irakin sodasta (smm4laat4372)
Laatikko: Irakin poliittinen tilanne vuonna 2010 (smm4laat4373)
Laatikko: Arvioita Irakin sodan 2003 seurauksista maailmantilanteelle (smm4laat4374)
 

Kirjallisuutta: Hans Blix, Irakin aseriisunta (Like 2004); Anthony Cordesman, The Iraq War: Strategy, Tactics and Military Lessons (CSIS Press, Washington 2003); Seymour Hersh, Chain of Command (Penguin 2005); Dilip Hiro, Secrets and Lies. The True Story of the Iraq War (Politico’s2004; James Pfiffner – Mark Phytian, Intelligence and national security policymaking on Iraq (2008); William Pitt – Scott Ritter, Irakin sota (Like 2003); Thomas Ricks, Fiasco. The American Military Adventure in Iraq (Penguin 2006). Strategic Survey 2002/3 (IISS 2003); Ramesh Thakur, The United Nations, Peace and Security (Cambridge University Press 2006); Bob Woodward, Bush at War (Simon & Schuster, New York 2002); Worlds in Collision. Terror and the Future of Global Order (Eds. Ken Booth – Tim Dunne, palgrave 2002); Bob Woodward, Plan of Attack (Simon & Schuster, New York 2004).
Internetissä: http://en.wikipedia.org/wiki/Iraq_War , http://icasualties.org/iraq/index.aspx , http://www.antiwar.com/casualties/ , http://www.iraqbodycount.org/ , http://costofwar.com/ , http://www.fas.org/sgp/crs/natsec/RL33110.pdf