3.6.1 Itsenäisten valtioiden yhteisö
IVY
Neuvostoliiton hajoamiskehityksen loppuvaiheissa joulukuussa 1991 Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän neuvostotasavaltojen johtajat ilmoittivat perustavansa Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY), jonka oli määrä näiden valtioiden osalta korvata Neuvostoliiton hallintorakenteita. Kahdeksan muuta neuvostotasavaltaa liittyi pian tähän yhteisöön, ja myös Georgia tuli mukaan vuonna 1993. Sen sijaan Baltian maat jäivät kokonaan IVY:n ulkopuolelle.
• •
IVY:n muodostaminen
Yhteisön muodostamisen tarkoituksena oli hallita Neuvostoliiton hajoamista säätelemällä yhteisen omaisuuden ja asevoimien jakoa sekä mahdollistamalla taloudellisen yhteistyön jatkuminen. Valtioiden itsenäisyyttä korostamalla haluttiin tehdä ero Neuvostoliiton aikaan ja sen kiinteään keskusjohtoisuuteen. IVY:lle ei luotu pysyviä johtamisrakenteita, vaan yhteistyöasioita käsiteltiin lukuisissa komiteoissa ja jäsenmaiden edustajien keskinäisissä neuvotteluissa.
• •
Rajojen määritys vaikeaa
Uusien, Neuvostoliitosta eronneiden valtioiden rajat sovittiin vedettävän entisiä neuvostotasavaltojen rajoja myötäillen. Vaikeuksia syntyi siitä, että uudet valtiot muodostettiin niissä asuvan pääkansallisuuden pohjalle, mutta Neuvostoliiton aikaan kansallisuudet olivat jo voimakkaasti sekoittuneet, eivätkä lähinnä Stalinin aikaan määritetyt hallinnolliset rajat vastanneet kovinkaan hyvin kansallisuusrajoja. Pahimmat ongelmat rajojen määrityksestä syntyivät Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa.
Neuvostoliiton aikana muodostuneet taloudelliset rakenteet vaativat uusien valtioiden rajat ylittävän talousyhteistyön jatkamista. Käytännössä kaikkien IVY-maiden keskinäisten rajojen merkitseminen ja rajavalvonnan aloittaminen viivästyi, joten esimerkiksi Venäjän ja Ukrainan välisen pitkän rajan yli ihmiset ja tavarat kulkivat edelleen esteettä.
• •
Kansallisuuksien kirjo
Neuvostoliiton hajotessa vuoden 1991 lopussa Venäjän federaation alueella asui 147 miljoonaa ihmistä, Ukrainassa 52, Uzbekistanissa 22, Kazakstanissa 17 ja Valko-Venäjällä 10 miljoonaa. Muut entiset neuvostotasavallat olivat 4 – 7 miljoonan asukkaan valtioita. Venäjän hallitseva asema näkyi myös taloudessa, sillä sen BKT-osuus oli kaksi kolmasosaa koko IVY-alueen tuotannosta.
Kaikkiaan 60 miljoonaa ihmistä asui oman kansallisuutensa muodostaman ”kotivaltion” ulkopuolisissa entisissä neuvostotasavalloissa. Heistä pääosa, noin 25 miljoonaa, oli venäläisiä, jotka asuivat Venäjän federaation rajojen ulkopuolella. Venäläisten osuus oli suuri etenkin Kazakstanissa ja Kirgisiassa, joissa ”kantaväestön” osuus kokonaisväkiluvusta oli noin puolet.
IVY ei pystynyt täysin estämään Neuvostoliiton hajoamiseen liittyneitä rajaselkkauksia, mutta se myötävaikutti kokonaistilanteen pysymiseen hallinnassa niin, että Jugoslavian hajoamissotien kaltaisilta vakavilta rajariidoilta lopulta vältyttiin.
• •
Laatikko: Itsenäisten valtioiden yhteisön perustaminen joulukuussa 1991 (smm3laat3611)
Laatikko: IVY:n hallintoelimet (smm3laat3612)
Laatikko: Väestösuhteet IVY-alueella 1990-luvulla (smm3laat3613)

3.6.2 Venäjän poliittisen järjestelmän ja yhteiskunnan kehitys
Poliittinen järjestelmä vakiintuu
Presidentti Boris Jeltsinin ja parlamentin välisen valtakamppailun ratkettua Jeltsinin hyväksi lokakuussa 1993 alkoi poliittinen järjestelmä vähitellen vakiintua. Monipuoluejärjestelmän mukaisissa parlamentin (duuman) vaaleissa oli aluksi monia puolueita, mutta äänikynnyksen vuoksi useat pikkupuolueet karsiutuivat.
Uusi perustuslaki joulukuulta 1993 vahvisti presidentin asemaa. Poliittinen järjestelmä rakennettiin ylimmän johdon osalta muistuttamaan lähinnä Yhdysvaltojen ja Ranskan mallia. Presidentillä on mahdollisuus tarvittaessa hallita myös ilman parlamentin myötävaikutusta. Presidentti toimii ulkopolitiikan johtajana ja asevoimien ylipäällikkönä, ja hänellä on suoraan käytettävissään myös laaja hallintokoneisto, ns. presidentinhallinto.
• •
Parlamenttivaalit
Venäjän federaation parlamenttiin kuuluu kaksi kamaria, joista valtionduuma, ”alahuone”, koostuu suoraan vaaleilla valituista kansanedustajista, kun taas liittoneuvostoon, ”ylähuoneeseen”, kuuluu edustajia hallinnollisilta alueilta.
Ensimmäisissä parlamenttivaaleissa joulukuussa 1993 puolueryhmittymien voimasuhteet muodostuivat seuraaviksi: ”Nationalistit ja kommunistit” yhteensä 36 %, ”demokraatit” 30 %, ”keskusta” 24 % ja riippumattomat 10 %. Huomiota herätti erityisesti Vladimir Zhirinovskin johtaman äärinationalistisen puolueen saama 25 prosentin kannatus, jolla se nousi duuman suurimaksi.
Vuoden 1995 parlamenttivaaleissa puolueet ryhmittyivät uudelleen. Vanhaa pohjaa edustivat lähinnä kommunistit 22 prosentin osuudella. Sekä pääministeri Tshernomyrdinin kokoaman Kotimme Venäjä –puolueen että kansallismielisen Zhirinovskin puolueen kannatus oli noin 10 prosenttia, ja ”demokraatiset puolueet” saivat alle 10 prosentin ääniosuuksia.
• •
Jeltsinin presidenttikausi
Duumassa edustettujen puolueiden valtaosa suhtautui hyvin kriittisesti presidentti Jeltsiniin ja hallitukseen, mutta ne eivät kyenneet presidenttiä myöskään kaatamaan. Seurauksena oli ”kaksoisvalta”, mikä hidasti uudistuksien vaatimaa lainsäädäntöä ja myötävaikutti duuman aseman heikkenemiseen. Kommunistipuolueen johtajan Gennadi Zhuganovin suosion kohotessa presidentti Jeltsinin kannatus puolestaan heikkeni noin 10 prosentin tasolle, mutta hän onnistui kuitenkin niukasti vuoden 1996 vaaleissa saamaan itselleen jatkokauden. Vaalivoitto perustui talouden kaaoksessa rikastuneiden ”oligarkkien” massiiviseen rahalliseen tukeen, joten Jeltsin jäi heille kiitollisuuden velkaan. Jeltsin pelkäsi myös kilpailevien poliitikoiden valtaa ja erotti sen vuoksi tiheään ministereitä. Määrätietoiseen johtamiseen hän ei enää kyennyt vaan alkoi sairastella ja oli pitkiä aikoja pois julkisuudesta. Lopulta Jeltsin erosi kesken kautensa vuoden 1999 lopulla varmistettuaan sitä ennen pääministeriksi nimitetyn Vladimir Putinin tulon seuraajakseen.
• •
Keskushallinto heikko, alueitten johtajilla suuri valta
Venäjän keskushallinnon heikkous siirsi valtaa federaation alueille, joiden johtajat valittiin vaaleilla. Alueiden toimintaa oli vaikea valvoa, rikollisuus rehotti ja talous kärsi korruptiosta. Lisäksi rikkaimmat alueet pyrkivät irtautumaan kokonaan Moskovan vallasta. Venäjän federaatiossa oli 1990-luvulla jo pitkälle etenemässä samanlainen kehitys, joka hajotti Neuvostoliiton.
• •
Laatikko: Venäjän federaation alue ja hallintorakenne (smm3laat3621)
Laatikko: Venäjän federaation väestörakenne (smm3laat3622)
Laatikko: Venäjän presidentin asema ja hallintokoneisto (smm3laat3623)
Laatikko: Venäjän puolueet 1990-luvulla (smm3laat3624)
Laatikko: Vallanvaihto Jeltsiniltä Putinille (smm3laat3625)

3.6.3 Venäjän talous 1990-luvulla
Luopuminen hintojen säännöstelystä
Heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tammikuussa 1992 Venäjällä lopetettiin hintojen säännöstely, mikä johti rajuun inflaatioon ja talouskurimukseen. Sen myötä suurin osa kansasta nopeasti köyhtyi, kun taas hyvin pieni osa rikastui nopeasti. Ruplan menettäessä jatkuvasti arvoaan alettiin dollareita käyttää yleisesti maksuvälineenä varsinkin kalliiden tuotteiden kaupassa. Samalla arvotavaraa ja rahapääomia kulkeutui Venäjältä ulkomaille.
Talousuudistusta johti aluksi pääministeri Jegor Gaidar, joka noudatti paljolti läntisten neuvonantajien ohjeita sekä hintojen vapauttamisessa että valtion omaisuuden yksityistämisessä. Ennustukset talouden nopeasta vakiintumisesta eivät toteutuneet, vaan seurauksena oli usean vuoden kestänyt kaaostila, joka herätti myös yhteiskunnallista levottomuutta. Tästä ilmauksena oli myös kommunistipuolueen kannatuksen voimakas kasvu, koska se kannatti säännöstelyn palauttamista.
• •
Talouden raju heikentyminen
Erityisen vaikeaa oli eläkeläisillä, joiden elintaso romahti rahan arvon heikkenemisen myötä. Myös valtion laaja virkamieskunta, esimerkiksi upseerit ja poliisit, huomasi palkkojensa ostovoiman katoavan, mistä seurauksena oli pätevimmän aineksen siirtyminen yksityisten yritysten palvelukseen ja jopa rikollisuuden piiriin. On arvioitu, että kansan keskiansiot putosivat ostovoimaltaan vuodesta 1998 alkaen viidessä vuodessa alle puoleen. Samalla tuloerot kasvoivat merkittävästi ja täydellisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä kohosi noin kahdesta prosentista peräti 40 prosentin osuuteen koko väestöstä. Tähän liittyi terveydenhoitojärjestelmän romahdus, mistä edelleen seurasi voimakas kuolleisuuden kasvu ja väkiluvun aleneminen.
Venäjän talous oli 1990-puolivälissä kaikkiaan syvän sekasorron ja laman kourissa. Tilanne alkoi kuitenkin hieman vakiintua parin vuoden aikana, jolloin myös inflaatiota saatiin hillityksi. Vuonna 1997 talous kasvoi jo yhden prosentin verran.
• •
Ruplan kurssi horjui
Elokuussa 1998 ruplan arvo äkillisesti romahti. Syynä oli kansainvälinen valuuttojen arvon heilahtelu, erityisesti Aasian talouskriisin takia, ja sen heijastuminen epäuskona ruplalle määrätyn kurssin pitävyyteen. Ruplan kurssi päästettiin kellumaan, jolloin se aluksi menetti lähes puolet arvostaan mutta alkoi jo vuoden kuluessa vakiintua. Vuodesta 1999 Venäjän talouskehitys muuttui jälleen positiiviseksi, ja myös palkkojen ostovoima lähti kasvuun.
• •
Markkinatalouden ongelmia
Venäjällä toteutetut talousuudistukset eivät 1990-luvun kuluessa tuottaneet toimivaa markkinataloutta vaan pikemminkin ”rosvotaloudeksi” nimitetyn sekatalouden, jossa hyvin pieni ja epäilyttävin keinoin omaisuutensa hankkineiden superrikkaiden ”oligarkkien” joukko hallitsi merkittävää osaa taloudesta ja sen myötä vaikutti määräävästi myös politiikkaan. Suuret määrät rahavaroja ja muita rikkauksia oli siirretty ulkomaille turvaan inflaatiolta ja verotuksen ulottumattomiin, mistä syystä valtion budjettivarat vähenivät ja valtio joutui lainaamaan rahaa äkkirikastuneilta oligarkeilta, jotka olivat juuri hyötyneet valtion omaisuuden yksityistämisestä. Köyhtyneen kansan keskuudessa kyti kapinamieliala, ja liittovaltion hajoamiskehitys oli vuosikymmenen kuluessa edennyt jo pitkälle.
• •
Laatikko: Venäjän talouden mittalukujen kehitys 1990-luvulla (smm3laat3631)
Laatikko: Valtion omaisuuden yksityistäminen Venäjällä (smm3laat3632)
Laatikko: Venäjän rahapolitiikka 1990-luvulla (smm3laat3633)
Laatikko: Miten ihmiset tulivat toimeen Venäjän talouskriisin aikana? (smm3laat3634)
Laatikko: Venäjän superrikkaat oligarkit (smm3laat3635)

3.6.4 Venäjän ulkopolitiikan alkuvaiheet
Jeltsinin asema vahva
Valtataistelun Moskovassa syksyllä 1993 voittaneen presidentti Jeltsinin asema oli ulkopolitiikan suhteen vahva. Hän kykeni perustuslain mukaan suvereenisti päättämään ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoista ja nautti myös länsimaiden tuesta, sillä vaihtoehtona ollut mahdollisuus kommunistipuolueen paluusta valtaan ei niitä miellyttänyt. Toisaalta länsimaat saattoivat tukea Jeltsiniä myös tietäessään tämän sisäpoliittisen heikkouden ja riippuvuuden ulkomaisesta avusta.
• •
Kamppailu läntisen ja itäisen suuntauksen välillä
Sisäinen valtataistelu rajoitti kuitenkin Jeltsinin mahdollisuuksia jatkaa hänen vuonna 1992 omaksumaansa länsimielistä, ”atlanttista” linjaa. Sitä edusti julkisuudessa erityisesti ulkoministeri Andrei Kozyrev. Tarkoituksena oli kaikin puolin parantaa suhteita länteen, koska talouden toipumista ei nähty muuten mahdolliseksi. Siihen kuului myös korostaa Venäjän ”eurooppalaista perintöä”, joka oli ollut vallalla jo keisari Pietari Suuren ajoista 1700-luvulta.
Oppositiovoimat, joita kutsuttiin myös ”euraasialaisiksi”, pitivät esillä Venäjän federaation ulkopuolisiin neuvostotasavaltoihin jääneiden 25 miljoonan venäläisen tarvetta saada suojelua. Tähän suuntaukseen kuului muistuttaminen Venäjän ulottumisesta Euroopasta Aasiaan ja kaikinpuolinen suurvalta-aseman vahvistaminen. Jeltsin ja Kozyrev alkoivat myöntyä pitkälti näihin näkemyksiin, joten Venäjän ulkopolitiikassa 1990-luvun puolivälissä ”lähialueilla” asuvien venäläisten ja yleensäkin venäjänkielisten oikeuksien puoltaminen nousi keskeiseksi tehtäväksi. Siihen liittyi Venäjän ”euraasialaisen” erikoislaadun korostaminen. Talouden heikkous ei kuitenkaan sallinut suhteiden heikentämistä länsivaltoihin.
• •
Euraasialainen suuntaus vallalla
Venäjän yritykset kiinteyttää johdollaan IVY-yhteisöä etenivät heikosti lähinnä taloudellisten resurssien puutteen ja siihen liittyneen asevoimien rappion vuoksi. Suhteet Kiinaan nousivat tärkeälle sijalle, vaikka venäläiset edelleen kokivat Kiinan myös potentiaaliseksi uhkaksi.
Vuosikymmenen lopulla pääministeriksi noussut Jevgeni Primakov painotti ”euraasialaisen” suuntauksen merkitystä. Siihen kuului myös entistä tiukempi suhtautuminen Naton laajentumiseen kohti Venäjän rajoja ja Venäjän etujen puolustaminen Balkanilla. Kosovon sodan loppuvaiheessa kesäkuussa 1999 Venäjän suhteet Yhdysvaltoihin ja yleensäkin Natoon kiristyivät tuntuvasti.
• •
Laatikko: Venäjän ulkopolitiikan kilpailevat suuntaukset (smm3laat3631)
Laatikko: Suhteet Venäjän ”lähiulkomaihin” (smm3laat3632)
Laatikko: Venäjän suhteet Euroopan unioniin ja Natoon (smm3laat3633)
Laatikko: Venäjän reaktiot Kosovon sotaan 1999 (smm3laat3634)

3.6.5 Venäjän asevoimat
Suuri armeija federaation ulkopuolella
Neuvostoliiton hajottua jäi vuonna 1992 Venäjän asevoimiin noin 2,7 miljoonaa sotilasta, joista asevelvollisia oli 1,5 miljoonaa. Suuri osa Venäjän joukoista oli vielä sijoituspaikoillaan federaation alueen ulkopuolella tai parhaillaan siirtymässä kotimaahansa. Merkittävä määrä Neuvostoliiton asevoimiin kuuluneista sotilaista jäi myös uusiin itsenäistyneisiin valtioihin, ja osa joukoista hajotettiin vanhoilla sijoituspaikoillaan.
• •
Asevoimat sekasorron tilassa
Venäjän asevoimat olivat 1990-luvun puolivälissä sekasortoisessa tilassa. Vaikka joukko-osastojen kirjoilla saattoi olla paljon sotilaita, vain pientä osaa joukoista koulutettiin tehokkaasti ja ylläpidettiin toimintakuntoisena. Paljon varusteita myytiin tai katosi, ja sotateollisuuden tuotanto lähes pysähtyi tilausten ja budjettivarojen puutteessa. Toisaalta Neuvostoliiton jäljiltä varastoissa oli suuret määrät aseita ja ampumatarvikkeita, joita ei enää ollut varaa huoltaa ja korjata. Joukkojen sotavarustuksen kunto heikkeni koko 1990-luvun, sillä myöskään uudishankintoja ei enää tehty.
• •
Henkilöstöongelmia
Asevelvollisia tuli kutsuntoihin hyvin vähän, alle 20 prosenttia ikäluokasta, ja lopulta palvelukseen astuvat alokkaat olivat peruskoulutukseltaan ja terveydentilaltaan verraten heikkoa ainesta. Monet nuoret ja hyvän koulutuksen saaneet upseerit hakeutuivat siviilitöihin, sillä inflaation johdosta palkkojen ostoarvo heikkeni jatkuvasti. Kaikenlainen kurittomuus ja korruptio vaivasi varuskuntien toimintaa, ja nuorempien asevelvollisten kiusaaminen oli yleistä.
• •
Määrärahojen puute
Vuonna 1996 Venäjän asevoimissa oli 1,3 miljoonaa sotilasta, joista asevelvollisia oli noin 380000. Parhaiten varustettuja ja koulutettuja joukkoja oli keskitetty Kaukasian suunnalle. Huolimatta edelleen runsaasta sotavarustuksesta joukkojen toimintakyvyssä oli pahoja puutteita, sillä määrärahojen puutteen vuoksi ei suuria harjoituksia enää järjestetty ja sotilaat keskittyivät lähinnä varuskuntien arkipäiväisiin ylläpitotehtäviin.
• •
Laatikko: Venäjän asevoimien vahvuuksien kehitys 1990-luvulla (smm3laat3641)
Laatikko: Venäjän sotilasmenot 1990-luvulla vertailuna Neuvostoliittoon (smm3laat3642)
Laatikko: Venäjän sotateollisuuden tuotanto 1990-luvulla (smm3laat3643)
Laatikko: Venäjän asevoimien kuriongelmat 1990-luvulla (smm3laat3644)

3.6.6 Tshetshenian sodat
Tshetsheno-Ingushia
Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin Pohjois-Kaukasiassa sijainneessa Tshetsheno-Ingushian autonomisessa neuvostotasavallassa oli runsas miljoona asukasta. Heistä tshetsheenejä oli hieman yli 600 000, venäläisiä noin 330 000 ja inguusheja 130 000. Alueen korkein neuvosto julistautui alueellaan suvereeniksi vuoden 1990 lopulla. Seuraavana syksynä tshetsheenit johtajanaan kenraali Dshobar Dudajev julistivat maansa itsenäiseksi, mutta Venäjän hallitus ei tunnustanut sitä. Inguushien alue sen sijaan pysyi Venäjän yhteydessä.
• •
Valtakamppailu Tshetsheniassa
Sisäinen kuohunta Tshetsheniassa jatkui, minkä johdosta Venäjä julisti alueelle hätätilan. Sekä tshetsheenit että venäläiset epäonnistuivat järjestyksen palauttamisessa, ja kilpailevat klaanit kamppailivat vallasta. Dudajevin hallituksen vastainen oppositio pyysi keväällä 1994 apua Venäjältä ja yritti syksyllä Venäjän hallituksen tukemana kaapata vallan. Sen epäonnistuttua sekasorto jatkui.
• •
Taistelu Groznyista
Venäjän armeija hyökkäsi Tshetshenian alueelle joulukuussa 1994, mutta sotatoimet olivat huonosti johdettuja ja aluksi epäonnistuivat tuottaen hyökkääjille pahoja tappioita. Venäläisten onnistui kuitenkin kovien taistelujen jälkeen vallata pääkaupunki Groznyi helmikuussa 1995, ja seuraavana vuonna alueelle saatiin aikaan hauras aselepo. Tshetsheenisissit tekivät jatkuvasti iskuja venäläisiä kohteita vastaan ja tunkeutuivat lopulta elokuussa 1996 takaisin Groznyin keskustaan. Sen jälkeen tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti venäläiset vetäytyivät Tshetsheniasta, mutta sisäinen valtakamppailu ja epäjärjestys alueella jatkui.
• •
Toinen Tshetshenian sota
Kesällä 1999 tshetsheenijohtaja Basajevin johtama hyökkäys Dagestanin puolelle laukaisi Venäjän vastahyökkäyksen, ja syksyn tullen alkoi ”toinen Tshetshenian sota”. Sen aikana Venäjän asevoimat käyttivät raskasta tulivoimaa välttääkseen omia tappioita, joten siviiliasutuksen tuhot olivat suuret ja ihmisoikeuksia loukattiin laajalti. Alue palautettiin Venäjän hallintaan ja varsinaiset taistelutoimet loppuivat parin vuoden kuluessa. Tuhojen korjaaminen ja yhteiskunnan rakentaminen saivat odottaa vielä useita vuosia.
• •
Laatikko: Tshetshenian sota 1990-luvun puolivälissä (smm3laat3651)
Laatikko: Toisen Tshetshenian sodan alkuvaiheet vuonna 1999 (smm3laat3652)
Laatikko: Ulkomaiden suhtautuminen toiseen Tshetshenian sotaan vuodesta 1999 alkaen (smm3laat3653)

3.6.7 Ukraina
Ukrainan kansanrintama, Ruh
Neuvostoliittoon kuuluneessa Ukrainan neuvostotasavallassa kansallismielinen liikehdintä voimistui ensin maan länsiosissa, jotka olivat kuuluneet 1800-luvulla Itävalta-Unkariin ja 1900-luvulla maailmansotien välillä Puolaan. Noilla alueilla 1980-luvun lopulla syntyneen itsenäisyysliikkeen (Ukrainan kansanrintama, Ruh) vaikutus levisi 1990-luvun alussa myös maan itäosiin, ja itsenäisyysjulistus annettiin Moskovassa elokuussa 1991 epäonnistuneen kaappausyrityksen jälkeen. Ukrainan korkeimman neuvoston puhemies Leonid Kravtshuk oli Venäjän presidentin läheinen liittolainen ja kannatti Neuvostoliitosta irtautumista. Se vahvistettiin kansanäänestyksellä joulukuun alussa, jolloin 90 prosenttia kannatti Ukrainan itsenäistymistä. Maan ensimmäisenä presidenttinä Kravtshuk oli myös perustamassa Itsenäisten valtioiden yhteisöä, jolla pyrittiin hallitsemaan Neuvostoliiton hajoamista.
• •
Krimin niemimaan omistuskiista
Ukrainan Venäjän-suhteiden perusongelmaksi kehittyi kysymys Krimin niemimaasta ja siellä sijaitsevasta Sevastopolin laivastotukikohdasta sekä Neuvostoliitolta peritystä Mustanmeren laivastosta. Venäjän keisarikunta oli valloittanut 1700-luvulla Krimin turkkilaisilta, mutta 1950-luvulla Neuvostoliiton hallitus siirsi Krimin niemimaan hallinnon Venäjältä Ukrainan neuvostotasavallalle. Alueella asui alkuperäisväestönä tataareja, ja sinne oli asettunut asumaan paljon venäläisiä jo keisarikunnan aikana. Neuvostoliiton hajotessa Krimin kahdesta miljoonasta asukkaasta puolet oli venäläisiä, jotka ajoivat alueensa liittämistä takaisin Venäjään. Kiista kärjistyi keväällä 1992, mutta presidentit saivat aikaan sopimuksen Krimin jäämisestä Ukrainan yhteyteen autonomisen alueena ja laivaston kuulumisesta Venäjälle.
• •
Ydinaseet Venäjän haltuun
Aluksi kiistaa käytiin myös Ukrainan alueelle jääneistä ydinaseista. Suuri osa Neuvostoliiton ohjusten tuotantolaitoksista sijaitsi Ukrainassa, ja siellä oli runsaasti myös ydinasetukikohtia. Venäjä sai Yhdysvaltojen tuen vaatimuksilleen siirtää kaikki ydinaseet Venäjälle. Keväästä 1992 Ukraina vähitellen kahden vuoden aikana luovutti ydinaseet lopulta Venäjän haltuun.
• •
Ukrainan talousvaikeudet
Ukrainan talous oli ollut vahvasti kytkettynä Neuvostoliiton eri osien talouteen, ja erityisen vahva oli sitoutuminen Venäjän energiavaroihin. Ukrainan itäosissa Donin alueella asui noin 10 miljoonaa venäläistä, jotka olivat kannattaneet maan itsenäistymistä mutta vastustivat länsiukrainalaisten ylivaltapyrkimyksiä. Talousvaikeudet kiristivät myös maan poliittista tilannetta.
• •
Sopimus Mustan meren laivastosta
Presidentti Leonid Kravtshuk ja pääministeri Leonid Kutshama riitaantuivat pahasti Donin alueen kaivostyöläisten lakkoillessa. Talouden ongelmat myötävaikuttivat siihen, että parlamenttivaaleissa vuonna 1993 entiset kommunistit saivat selvän voiton. Presidentinvaalissa puolestaan Kutshma syrjäytti Kravtshovin. Sisäpoliittinen tilanne pysyi epävakaana, ja myös kiista Krimin alueen hallinnasta kärjistyi. Venäjän kanssa syntyi kuitenkin vuonna 1997 sopimus, jossa vahvistettiin Sevastopolin tukikohdan käyttöoikeus Venäjän Mustanmeren laivastolle. Laivastosta osa siirtyi kuitenkin Ukrainan hallintaan.
• •
Ukraina pysyi puolueettomana
Ukrainan talousongelmat jatkuivat koko 1990-luvun, ja myös poliittinen tilanne pysyi epävakaana. Siihen vaikutti tuntuvasti maan länsi- ja itäosien asukkaiden etninen ja kielellinen erilaisuus. Itäosat suuntautuivat vahvasti Venäjään, samalla kun länsiosissa vaadittiin yhteyksien lisäämistä Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Vaikka aluksi Ukraina oli ilmoittanut pysyvänsä puolueettomana, maan virallisen linjauksen mukaan yhteyksiä Natoon alettiin vahvistaa ja tavoitteeksi asetettiin pääsy sotilasliiton jäseneksi. Kansan enemmistö ei kuitenkaan Nato-jäsenyyttä kannattanut.
• •
Laatikko: Ukrainan kansallisuus- ja rajakysymykset 1990-luvulla (smm3laat3661)
Laatikko: Ukrainan taloudelliset suhteet Venäjään 1990-luvulla (smm3laat3662)
Laatikko: Itsenäisen Ukrainan turvallisuuspolitiikka ja asevoimat (smm3laat3663)

3.6.8 Kaukasian alueen poliittinen kehitys
Neuvostotasavallat julistautuvat itsenäisiksi
Neuvostoliiton hajotessa syksyllä 1991 Kaukasian neuvostotasavallat julistautuivat itsenäisiksi. Niiden keskinäisten rajojen kulusta syntyi monia riitoja, sillä useita kansallisuuksia tai heimoja asui Neuvostoliiton aikaisten hallinnollisten rajojen eri puolilla. Kaukasian alueella ongelmana olivat myös pienet ja usein eristyksissä eläneet kansansirpaleet, jotka pyrkivät eroon uusista valtioista.
Jo 1980-luvulla Azerbaidzhanin ja Armenian välillä alkaneet taistelut Vuoristo-Karabahista jatkuivat ajoittain, vaikka aselepo pääosin piti. Ety-järjestö yritti turhaan saada alueelle perustetuksi rauhanturvaoperaatiota.
• •
Kaukasia pysyi levottomana
Georgiassa jatkuivat sekä sisäiset poliittiset valtakamppailut että kapinoivien maakuntien, Abhasian ja Etelä-Ossetian, irtautumisyritykset. Georgian hallitus joutui vetämään joukkonsa pois niiden alueilta, ja myös muilla raja-alueilla sen kyky ylläpitää hallintoa ja järjestystä oli käytännössä vähäistä.
Sekä Pohjois- että Etelä-Kaukasia pysyivät levottomana ja epävakaana alueena koko 1990-luvun, mistä seurasi myös taloudellisia ongelmia ja väestön elintason lasku.
• •
Laatikko: Kamppailu Vuoristo-Karabahista 1990-luvulla (smm3laat3671)
Laatikko: Georgian tilannekehitys 1990-luvulla (smm3laat3672

3.6.9 Entiset neuvostotasavallat Keski-Aasiassa
Talousvaikeudet
Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat kärsivät 1990-luvulla samanlaisista poliittisen ja talousjärjestelmän romahduksen seurausvaikutuksista kuin entisen Neuvostoliiton muutkin osat. Ympäristöongelmat olisivat vaatineet pikaisia korjaustoimia, mutta talousvaikeudet eivät sellaisia mahdollistaneet. Neuvostoliiton ajalta totuttuun tapaan yhteyksiä pidettiin vielä mieluummin Moskovaan kuin naapurimaihin.
• •
Kazakstan
Kazakstan on Keski-Aasian entisistä neuvostotasavalloista suurin pinta-alaltaan ja luonnonrikkauksiltaan mutta myös ympäristöongelmiensa puolesta. Väestönlaskennassa 1993 asukkaita oli 17 miljoonaa, joista kazakkeja noin 40 prosenttia, venäläisiä 38 prosenttia ja loput lähinnä saksalaisia, ukrainalaisia ja uzbekkeja. Pinta-alan ollessa 2,7 miljoonaa neliökilometriä asutus on keskimäärin hyvin harvaa. Poliittiset olot pysyivät 1990-luvulla verraten rauhallisina.
• •
Uzbekistan
Uzbekistanissa oli 1990-luvun puolivälissä 22,4 miljoonaa asukasta, joista 90 prosenttia oli muslimeja. Suurista luonnonrikkauksista huolimatta yhteiskunta oli hyvin epävakaa, ja radikaalien muslimiliikkeiden voima oli kasvussa erityisesti tiheään asutussa Ferganan laaksossa.
• •
Tadshikistan
Afganistanin sisällissota ulotti pahiten vaikutuksensa Tadshikistaniin, joka kärsi sisäisistä taisteluista koko 1990-luvun. Venäjän armeija vastasi siellä edelleen pääosin järjestyksen pidosta.
• •
Turkmenistan
Turkmenistan pysytteli Venäjän johtaman yhteistyön ulkopuolella lähinnä suurten öljy- ja maakaasuvarojensa ansiosta. Valtiota hallittiin diktatuurisin ottein.
• •
Runsaat luonnonvarat , pahoja vesiongelmia
Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat taantuivat taloudellisesti 1990-luvulla, vaikka niistä monilla on ollut runsaat luonnonvarat. Yhteistä niille oli yhteiskunnallinen epävakaus, joskin avoimilta sodilta säästyttiin. Alueen pahimpia ongelmia on yhä ympäristön pilaantuminen, joka näkyvimmin on tullut ilmi Aral-järven kuivumisena. Poliittista jännitystä maiden välillä aiheutti luonnonvarojen epätasainen jakautuminen.
• •
Laatikko: Keski-Aasian maiden luonnonvarat ja ympäristöongelmat (smm3laat3681)
Laatikko: Muslimiradikalismi Keski-Aasiassa 1990-luvulla (smm3laat3682)
 

Kirjallisuutta: Central and Eastern European Politics. From Communism to Democracy (2008); Siegfried Fischer, Zerfall einer Militärmacht. Das Ende der Sowjetarmee. In Dokumenten, Quellen und Kommentaren (Bremen 1992); Pentti Forsström, Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) sotilaallinen integraatio (Maanpuolustuskorkeakoulu 1998); Roland Götz – Uwe Halbach, Politisches Lexikon GUS (Beck, München 1996); Galina Luchterhandt, Die politischen Parteien im neuen Russland. Dokumente und Kommentare (Bremen 1993; Nations & Politics in the Soviet Successor States (Eds. Ian Bremmer – Ray Taras, Cambridge University Press, 1993); Perestroika: Process and Consequences (eds. Markku Kangaspuro, Jouko Nikula, Ivor Stodolsky. SKS, Helsinki 2010); Erhard Stölting, Eine Weltmacht zerbricht. Nationalitäten und Religionen in der UdSSR (Eichhorn Verlag, Frankfurt am Main 1991);