EUROOPAN TURVALLISUUSPOLIITTINEN KEHITYS 1990-LUVULLA  - Itäisen Keski-Euroopan kehitys

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

Demokratian vakiinnuttaminen
Kehitys nopeinta Baltian maissa

 

Kommunistipuolueiden kukistumisen ja sosialistisen suunnitelma-
talouden romahduksen jälkeen kesti useita vuosia, ennen
kuin demokraattinen yhteiskuntajärjestys ja markkinatalous
vakiintuivat entisiin Varsovan liiton maihin ja hajonneen
Neuvostoliiton osavaltioihin. Kehitys oli nopeinta
pohjoisessa Baltian maissa, Puolassa, Tshekin tasavallassa
ja Unkarissa, samalla kun etelämpänä koettiin useita
takaiskuja demokratian ja markkinatalouden
vakiinnuttamisessa. Tähän vaikuttivat merkittävästi
Balkanin yleistilanteen epävakaus ja maiden
aikaisemmat kehityserot. Itäisen Keski-Euroopan
maissa oli monipuoluejärjestelmä 1990-luvulla vielä
vakiintumaton, mistä syystä vaaleissa koettiin suuria
vallansiirtymiä ja hallitukset olivat lyhytikäisiä.
Populistiset, useimmiten hyvin kansallismieliset
johtajat saattoivat vaaleissa saada suuren
kannatuksen, joka myös nopeasti katosi
uudistusten viipyessä ja kansan pettyessä
odotuksissaan.

Seuraava