3.4 NATO:n kehitys 1990-luvulla


3.4.1 Kylmän sodan päättymisen vaikutukset Natoon
Ratkaiseva muutos

Euroopan tilanteen ratkaiseva muutos todettiin vuonna 1990 sotilasliitto Naton julistuksessa, jonka mukaan se ei enää pitänyt Neuvostoliittoa tai Varsovan liittoa vastustajanaan. Saksan yhdistyminen antoi aiheen liittolaisille ryhtyä kotiuttamaan sieltä joukkojaan, jotka kylmän sodan aikana olivat olleet etupainoisessa puolustuksessa.

Rakenteita purettiin
Muutaman vuoden kuluessa purettiin myös useita Naton esikuntia ja komentopaikkoja. Samalla vastuualueita supistettiin, mutta alueellinen komentorakenne pysyi vielä toimintakuntoisena vuosikymmenen lopulle asti. Joukkojen sijoittelua ja rakennetta ryhdyttiin muuntamaan oman alueen puolustuksesta paremmin kansainväliseen kriisinhallintaan sopivaksi, joskin kehitys oli verraten hidasta. Joukkojen määrä väheni 1990-luvun alkuvuosina noin kolmasosalla, mutta sitten supistuksia ei enää jatkettu.
Kylmän sodan päättyminen mahdollisti myös puolustusmenojen supistamisen, joskin reaalinen vähennys 1990-luvulla jäi keskimäärin vain 10–30 prosentin luokkaan. Suhteellisesti eniten puolustusmenoja supisti tuolloin Yhdysvallat, missä niiden BKT-osuus supistui kuudesta prosentista alle neljään prosenttiin.

3.4.2 Naton osallistuminen Jugoslavian kriisinhallintaan
Nato pyrki pysyttelemään erossa sodista
Jugoslavian hajoamissotien alkaessa vuonna 1991 Nato pyrki pysyttelemään niistä erossa. Useat eurooppalaiset jäsenmaat osallistuivat kuitenkin YK:n perustamiin rauhanturvajoukkoihin. Vasta Bosnian sodan pitkittyminen pakotti Natoa lisäämään ensin rauhanturvaoperaatioiden tukemista ja lopulta kesällä 1995 tekemään intervention sodan lopettamiseksi. Siihen osallistui lähinnä Yhdysvaltojen ilmavoimia.

Rauhansopimusten toimeenpano
Nato perusti Daytonin rauhansopimuksen jälkeen syksyllä 1995 Bosnia-Hertsegovinaan voimakkaan, noin 50 000 sotilaan joukon (Implemention Force, IFOR) valvomaan rauhansopimuksen toimeenpanoa. Amerikkalaisten osuus oli siinä merkittävä. Vuoden kuluttua vahvuutta hieman supistettiin ja nimi muutettiin vakauttamisjoukoksi (Stabilisation Force, SFOR).
Kosovon tilanteeseen Nato puuttui jo kesällä 1998 vaatimalla serbihallintoa lopettamaan sotatoimet albaanikapinallisia vastaan. Vaatimusta tehostettiin uhkauksella pommituksista. Syksyllä Kosovoon aikaansaatua aselepoa Nato valvoi lähinnä vain ilmatiedustelulla mutta piti ilmavoimia valmiina aloittamaan sotatoimet. Aselevon rikkoonnuttua Nato aloitti maaliskuussa Jugoslavian pommitukset, ja toimeenpani kesäkuun alussa uuden aselevon jälkeen Kosovon miehityksen vahvoin joukoin.

3.4.3 Naton rauhankumppanuusohjelma
Partnership for Peace, PfP
Naton rauhankumppanuusohjelma (Partnership for Peace, PfP) aloitettiin vuonna 1994. Päämääräksi asetettiin vakauden ja turvallisuuden edistäminen euroatlanttisella alueella luomalla yhteistyörakenteita ja kehittämällä yhteistoimintaa liiton jäsenten ja siihen kuulumattomien maiden välille. Toiminta kohdistettiin lähinnä entisiin Varsovan liiton maihin, joiden asevoimia pyrittiin muuntamaan länsimaisten normien mukaisiksi.

Yhteistoimintaa parannetaan koulutuksella…
Rauhankumppanuusohjelman puitteissa on järjestetty sotilaallista koulutustoimintaa ja yhteistoimintaharjoituksia. Niillä on pyritty erityisesti parantamaan kriisinhallintaoperaatioissa tarvittavaa yhteistoimintakykyä. Lisäksi toiminta kattaa puolustusmateriaaliyhteistyön ja osallistumisen siviilisektorin yhteistyöhön.

… ja yhteisillä normeilla ja menettelytavoilla
Ohjelmaan on kuulunut myös suunnittelu- ja arviointiprosessi (Planning and Review Process, PARP), jolla on luotu yhteisiä normeja ja menettelytapoja rauhankumppanuusmaiden asevoimien yhteistoimintakyvyn edistämiseksi. Sen puitteissa on myös arvioitu Naton jäseneksi pyrkivien maiden kykyä toimia sotilasliiton puitteissa.

Kumppanuusneuvosto
Kumppanuusohjelmien toteutusta on ohjannut vuodesta 1997 alkaen Euroatlanttinen kumppanuusneuvosto (Euro-Atlantic Partnership Council, EAPC). Se on poliittisen tason neuvottelufoorumi, johon kuuluvat Naton jäsenet ja kumppanit, yhteensä noin 50 valtiota.

Laatikko: Naton rauhankumppanuusohjelma 1990-luvulla (smm3laat3431)


3.4.4 Naton laajentumiskysymys
Ei joukkoja entisen Itä-Saksan alueelle
Naton alue laajeni kylmän sodan päättyessä, kun Itä-Saksa (DDR) yhdistyi Saksan liittotasavaltaan 3.10.1990. Sopimuksella määrättiin, ettei ulkomaisten Nato-maiden joukkoja tai ydinaseita sijoiteta Itä-Saksan alueelle. Länsijohtajat lupasivat Neuvostoliiton johtajalle Mihail Gorbatshoville epävirallisesti, ettei Natoa tulla laajentamaan kauemmaksi itään.

Laajentuminen itään
Naton laajeneminen kuitenkin jatkui vuosikymmenen lopulla, jolloin siihen liittyivät maaliskuussa 1999 entisistä Varsovan liiton maista Puola, Unkari ja Tshekin tasavalta. Myös muut entiset Varsovan liiton pienet jäsenmaat sekä useat Balkanin ja Baltian maat pyrkivät Naton jäseniksi. Ne otettiin rauhankumppanuusmaina mukaan jäseniksi valmentaviin ohjelmiin. Venäjä vastusti Naton laajentamista rajoilleen.
 


Kirjallisuutta: Tuomas Forsberg, NATO-kirja (Ajatus, Helsinki 2002); Kaarle Lagerstam, Naton muutos (Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki 2005); Jyrki Berner, ”Nato ja sen merkitys Suomen puolustuspolitiikassa” teoksessa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjaukset (2003); Pekka Visuri, Kosovon sota (Gaudeamus, 2000).
Internetissä: http://www.nato.int/cps/en/natolive/index.htm
http://www.nato.int/docu/comm/49-95/c940110b.htm
http://www.nato.int/docu/basictxt/b970530a.htm
http://www.nato.int/shape/about/background2.htm

 
[SULJE] [TULOSTA SIVU]