3.1 Jugoslavian hajoamissodat

3.1.1 Osavaltioiden itsenäistymispyrkimykset
Kahdeksan osavaltiota tai autonomista aluetta
J
ugoslaviassa oli kylmän sodan päättyessä noin 23 miljoonaa asukasta. Kahdeksaan osavaltioon tai autonomiseen alueeseen jakautunutta liittovaltiota pitivät koossa lähinnä Jugoslavian kommunistinen puolue, armeija ja rautatiet. Talousasioissa osavaltiot ja yritykset olivat olleet varsin itsenäisiä. Kansallisuusliikehdintään ja osavaltioiden itsenäistymishankkeisiin olivat tärkeänä syynä varallisuuserot, ja myös uskonnollista jakautumaa käytettiin hyväksi valtakamppailussa.

Uskonto mukaan politiikkaan
On kuitenkin huomattava, että eri uskontokunnat olivat tottuneet elämään toistensa kanssa, eikä uskonnollisia ääriliikkeitä juuri esiintynyt. Poliittisen ja sotilaallisen valtakamppailun kiihtyessä osapuolet mobilisoivat myös uskonnolliset ryhmät siihen mukaan.

Osavaltioissa itsenäistymispaineita
Jugoslaviassa seurattiin tarkoin itäblokin hajoamisprosessia ja Saksan yhdistymistä. Noin miljoona Jugoslavian kansalaista työskenteli Saksassa ja Itävallassa. Heistä suuri osa oli kroaatteja. Naapurimaiden dramaattiset tapahtumat kasvattivat myös Jugoslaviassa vaatimuksia monipuoluejärjestelmästä ja osavaltioiden itsemääräämisoikeuden lisäämisestä. Osavaltioiden vaaleissa pääsivät voitolle jyrkän kansallismieliset ja itsenäistymistä vaatineet puolueet.

3.1.2 Sotatoimet Sloveniassa ja Kroatiassa
Ensimmäiset taistelut

Ensimmäiset taistelut Jugoslaviassa alkoivat kesällä 1991 Slovenian ja Kroatian itsenäisyysjulistusten jälkeen, kun liittovaltion armeija yritti palauttaa Slovenian rajat valvontaansa.

EY yritti rauhoittaa tilannetta
Euroopan yhteisö, joka oli parhaillaan muuntumassa Euroopan unioniksi, suhtautui itsenäisyyshankkeisiin torjuvasti ja yritti pitää liittovaltion koossa.
EY:n toimintaa vaikeutti aluksi se, että jäsenmailla oli Balkanilla omat suojattinsa: Ranska ja Iso-Britannia tukivat Jugoslavian yhtenäisyyttä ja Serbiaa, kun taas Saksa puolsi Slovenian ja Kroatian itsenäistymistä. Yhdysvallat pyrki aluksi pysymään sivussa koko kriisistä mutta alkoi lähivuosina tukea Bosnia-Hertsegovinan muslimijohtoista hallitusta ja myöhemmin myös Kroatiaa.

Kroatiaan aselepo
Slovenia irtautui Jugoslaviasta lyhyen taisteluvaiheen jälkeen syksyllä 1991. Serbit vastustivat sen sijaan Kroatian itsenäistymistä, koska siellä oli suuria serbialueita ja synkät muistot toisen maailmansodan ajalta fasistisesta kroaattihallinnosta. Syksyllä 1991 sodittiin Kroatian rajamaakunnissa, kunnes YK:n välityksellä saatiin vuoden lopussa syntymään aselepo.

YK valvomaan aselepoa
Kroatiaan sovitun aselevon valvontaan perustettiin helmikuussa 1992 rauhanturvajoukko UNPROFOR (United Nations Protection Force), joka ryhmittyessään toiminta-alueilleen joutui keskelle alkavaa Bosnian sotaa. Kroatiassa aselepo YK:n valvomilla alueilla kesti verraten hyvin aina kesään 1995 asti ja Itä-Slavoniassa vielä senkin jälkeen.

Laatikko: Jugoslavian liittoarmeija (smm3laat3121)
Laatikko: Aselepo Kroatiassa 1992 (smm3laat3122)

3.1.3 Sota Bosnia-Hertsegovinassa
Erittäin tuhoisa sota
Keväällä 1992 alkaneesta sodasta Bosnia-Hertsegovinassa tuli erittäin tuhoisa. Siinä olivat osapuolina maan hallituksen joukot, joihin kuului lähinnä muslimeja, sekä näitä vastaan taistelevat serbit ja kroaatit, jotka sotivat ajoittain myös keskenään. Osapuolten joukoissa saattoi palvella sotilaita eri kansallisuuksista. Bosnian serbeillä oli varsinkin aluksi selvä aseistuksen ylivoima, sillä he saivat tukea Jugoslavian liittoarmeijalta. Rintamalinjat kulkivat laajalla alueella hyvin epäsäännöllisesti tai puuttuivat kokonaan, liittosuhteet vaihtelivat paikallisesti ja siviiliväestö kärsi taistelujen keskellä. Toisen maailmansodan jälkeen pahimmat sotarikokset Euroopassa tapahtuivat tämän sodan aikana.

Ulkomaat haluttomia interventioon
Ulkomaat välttivät pitkään sekaantumista Jugoslavian hajoamissotiin, koska siellä toimineet asevoimat olivat vahvat eikä ulkopuolisten ollut helppo valita sisällissodasta tuettavaa osapuolta tai asettua puolueettomaksi välittäjäksi. Jugoslavia oli kylmän sodan aikana Euroopan vahvimmin aseistautuneita maita, ja siellä käytössä ollut alueellinen puolustusjärjestelmä oli kouluttanut runsaasti partisaaniperinteen omaksuneita taistelijoita.

Sodan ratkaisuvaihe
Bosnia-Hertsegovinan sota läheni kesällä 1995 loppuaan, kun kapinallisten serbien voimat heikkenivät. Jugoslavian liittoarmeijalta ja Serbialta saatu tuki Bosnian serbeille oli lähes päättynyt, ja länsimaiden tukemat Bosnian muslimien ja Kroatian asevoimat vahvistuneet. Sotilasliitto Nato teki siinä vaiheessa erityisesti Yhdysvaltojen ilmavoimien tukemana intervention. Kroatian joukot valtasivat kapinallisten serbien hallussaan pitämät alueet Krajinassa ja alkoivat edetä Bosnian alueelle. Tässä vaiheessa Bosnian serbit kypsyivät aselepoon välttyäkseen vieläkin pahemmalta tappiolta. Lähinnä Yhdysvaltojen ja YK:n painostamana valmistui Daytonissa marraskuussa rauhansopimus, joka allekirjoitettiin Pariisissa joulukuussa.

Rauhanturvaoperaatiot
YK valtuutti Naton valvomaan joukoillaan rauhansopimuksen toimeenpanoa. YK:n rauhanturvaajat pääosin sulautettiin Naton johtamiin joukkoihin, minkä jälkeen YK jatkoi toimintaansa Kroatialle luovutettavassa Itä-Slavoniassa ja Makedoniassa sekä ylläpiti pientä tarkkailuosastoa. Taistelevien osapuolten loitontaminen ja sopimuksen mukaiset aluejärjestelyt toteutettiin, eikä uusia vihollisuuksia alkanut. Tilanteen rauhoittamiseen käytettiin erittäin vahvoja joukkoja, alkuvaiheessa noin 50 000 sotilasta.

Rauhansopimuksen toimeenpano
Rauhansopimuksen lyhytaikaiseksi suunnitellun toimeenpanon vaatimista joukoista (IFOR) tuli kohta hieman supistettuja ja uudelleennimettyjä ”vakauttamisjoukkoja” (SFOR), ja niiden läsnäolo pitkittyi. Bosnia-Hertsegovinan rauhanturvaamisesta muodostui ”ikuisuuskysymys” Kyproksen, Golanin ja Libanonin tapaan kaikkine pitkästä kestosta seuraavine ongelmineen.

Laatikko: ”Etniset puhdistukset” Bosnia-Hertsegovinassa (smm3laat3131)
Laatikko: Srebrenican joukkomurha kesällä 1995 (smm3laat3132)
Laatikko: Taistelut Kroatiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa kesällä 1995 (smm3laat3133)
Laatikko: Daytonin rauhansopimus 1995 (smm3laat3134)
 

3.1.4 YK:n rauhanturvaoperaatiot Jugoslaviassa
Erittäin vaikeat olot
YK kantoi Jugoslavian hajoamissodissa vastuuta rauhanturvatoiminnasta erittäin vaikeissa oloissa. Vuodenvaihteessa 1990/1991 Kroatiaan aikaansaadun aselevon valvontaan perustettu rauhanturvajoukko UNPROFOR (United Nations Protection Force) joutui heti ryhmittyessään toiminta-alueelle keskelle Bosnia-Hertsegovinassa alkanutta sotaa. YK ei toipunut Bosnian sodan alkuvaiheen sekasorrosta, kun Kroatian aselevon valvontaa varten perustetun rauhanturvajoukon piti naapurimaan sodan aikana ”turvata rauhaa, jota ei ollut”.

YK tuki humanitaarista avustustoimintaa
YK keskittyi lähinnä humanitaariseen avustustoimintaan, ja siinä onnistuttiin verraten hyvin. Odotukset taistelujen hillitsemisestä tai siviiliväestön tehokkaasta suojaamisesta olivat ylimitoitettuja, eivätkä sellaiseen rooliin viitanneet YK:n päätöslauselmat voineet toteutua kentällä. UNPROFOR sai kylläkin lisääntyneiden tehtävien myötä laajat, peruskirjan VII lukuun pohjautuneet toimintavaltuudet, ja lisäksi Naton ilmavoimat määrättiin antamaan tukea YK:lle.

YK koettiin osapuoleksi
Käytännössä osoittautui, ettei rauhanturvaajien tukena ollutta asevoimaa useinkaan voitu käyttää edes pelotukseen joko poliittisista syistä tai joukkojen riittämättömyyden vuoksi. YK pyrki toimimaan puolueettomana, mutta kapinaan nousseet serbit kokivat sen viimeistään vuoden 1995 alussa konfliktin osapuoleksi, joka toimi heitä vastaan. Silloin laajoille alueille levittäytyneistä rauhanturvaajista tuli potentiaalisia ja lopulta todellisia serbien panttivankeja, mistä syystä ulkopuolisen intervention aloittaminen vaikeutui entisestään.

Humanitaarinen avustustoiminta etusijalla
YK:n jäsenmaat olivat jatkuvasti erimielisiä rauhanturvajoukon tehtävistä, toimintaperiaatteista, kokoonpanosta ja varustuksesta. Pääsihteerin monista vetoomuksista huolimatta joukot jäivät tavoitevahvuuksia pienemmiksi, ja tappiot pakottivat varovaisuuteen. YK:n avustusorganisaatio (UNHCR) ja muut humanitaariset järjestöt huolehtivat väestön perustavasta toimeentulosta ja onnistuivat siinä olosuhteisiin nähden ainakin tyydyttävästi.

Rauhanturvaamisesta ristiriitaisia kokemuksia
Rauhanturvaoperaatiot osaltaan myötävaikuttivat tilanteen rauhoittamiseen Balkanilla, mutta monet konfliktit yhä jäivät odottamaan pysyvämpiä ratkaisuja. Kriisinhallinnasta Jugoslavian hajoamissodissa saatiin kaikkiaan hyvin ristiriitaisia kokemuksia, joiden analysointi on kestänyt kauan ja tuottanut vaikeasti tulkittavia tuloksia ajatellen tulevaisuuden tarpeita. Vahvistui myös epäilys, etteivät kriisit useinkaan ole hallittavissa, kun sekä konfliktin osapuolet että ulkopuoliset tahot antavat mielellään aseille ratkaisuvallan tai tyytyvät odottelemaan ajan kulumista ja suotuisempien olosuhteiden ilmaantumista.
Jugoslavian hajoamisen väkivaltaisuus ja siihen liittyneet rauhanturvaamisen ongelmat 1990-luvun alkuvuosina pakottivat kehittämään entistä monipuolisempia menetelmiä kriisien hallintaan, ja saadut kokemukset vaikuttivat myös Suomessa päätöksiin osallistumisesta rauhanturvaoperaatioihin tai pysyttelyyn niistä erossa.

Laatikko: Kokemuksia rauhanturvatoiminnasta Kroatiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa 1992-1995 (smm3laat3141)
Laatikko: Rauhanturvaoperaatio Makedoniassa (smm3laat3142)
Laatikko: Itä-Slavonian palautus Kroatialle: UNTAES (smm3laat3143)


3.1.5 Kosovon sota
Albaaniväestö kapinaan.
Serbian maakuntana olleen Kosovon tilanne kärjistyi kesällä 1998 albaaniväestön noustua kapinaan. Serbihallinto käytti sen kukistamisessa kovia otteita, jolloin Nato uhkasi tehdä intervention. Yleisesti pelättiin, että Kosovosta tulisi Bosnian kaltainen, pitkäaikainen sota-alue. Syksyllä Kosovoon kuitenkin saatiin aselepo, jota valvomaan ryhmitettiin Ety-järjestön johtamia tarkkailijoita.

Jugoslavian pommitukset
Aselevon rikkouduttua talven kuluessa ja rauhanneuvottelujen epäonnistuttua sotilasliitto Nato aloitti maaliskuussa 1999 Jugoslavian pommitukset. Ne kestivät 78 päivää ja yhdessä lisääntyneen kansainvälisen painostuksen kanssa pakottivat serbijoukot kesäkuussa poistumaan Kosovosta. Sinne perustettiin YK:n hallinto, joka sai tuekseen vahvat Nato-johtoiset rauhanturvajoukot (KFOR).

Albaanien kapina Makedoniassa
Entisen Jugoslavian alueen muuten jo rauhoituttua tilanne Kosovon naapurissa Makedoniassa kiristyi vuonna 2001 albaanien noustua kapinaan slaavijohtoista hallitusta vastaan. Tuokin kriisi saatiin lopulta hallintaan kansainvälisin toimin, ja tilanne vakiintui koko entisen Jugoslavian alueella

Länsi-Balkan pysyi epävakaana
Kosovon sota ja sitä seurannut Makedonian albaaniväestön kapina päättivät Jugoslavian hajoamissodat, mutta epävakaa tilanne alueella jatkui vielä useita vuosia ja sitoi merkittävästi kansainvälisten organisaatioiden voimavaroja. Jugoslavian väkivaltainen hajoaminen kokonaisuudessaan oli myös osoitus siitä, etteivät kansainväliset kriisinhallintatoimet olleet kehittyneet kovinkaan tehokkaiksi. Sotatoimien leviäminen naapurimaihin kyettiin kuitenkin estämään.

Laatikko: Kosovon tilanne talvella 1999 (smm3laat3151)
Laatikko: Jugoslavian pommitukset keväällä 1999 (smm3laat3152)
Laatikko: Kosovon aseleposopimus kesäkuussa 1999 (smm3laat3153)
Laatikko: Rauhanturvaaminen Kosovossa (smm3laat3154)
 


Kirjallisuutta: Noam Chomsky, Uusi sotilaallinen humanismi. Kosovon sodan opetukset (Like, Helsinki 2004); Wesley Clark, Waging modern war: Bosnia, Kosovo, and the future of combat (PublicAffairs, New York 2001); V.P. Gagnon, The Myth of Ethnic War. Serbia and Croatia in the 1990s (Cornell University Press, 2004); David Gibbs, First Do No Harm: Humanitarian Intervention and the Destruction of Yugoslavia (Vanderbilt University Press, 2009); Misha Glenny, The Balkans 1804 - 1999. Nationalism, War and the Great Powers, (Granta Books, London 1999); Richard Holbrooke, To End a War (Random House, New York 1998); Heinz Loquai, Der Kosovo-Konflikt – Wege in einen vermaidbaren Krieg (Nomos, Baden-Baden 2000); Michael Rose, Fighting for Peace. Bosnia 1994 (Harvill Press, London 1998); Charlie Salonius-Pasternak – Pekka Visuri, Suomi rauhanturvaajana 1991-2006 (2006); Ramesh Thakur, The United Nations, Peace and Security (Cambridge University Press 2006); The Kosovo Crisis. The Last American war in Europe (eds. Anthony Weymouth – Stanley Henig , Reuters2001); Pekka Visuri, Kosovon sota (Gaudeamus, 2000).

 
[SULJE] [TULOSTA SIVU]