Pariisin rauhansopimuksen sotilasartiklojen kumoaminen 1990

Kylmän sodan asetelmien purkautuessa ja erityisesti Saksan yhdistymiseen tähtäävien neuvottelujen edetessä keväällä 1990 Suomen ulkoasiainministeriössä kiinnitettiin huomiota tarpeeseen arvioida Pariisin rauhansopimuksen 1947 ja yya-sopimuksen 1948 ajanmukaisuutta. Niihin oli sisällytetty toisen maailmansodan jälkitilanteeseen kuuluneita määräyksiä, jotka eivät vastanneet perustavasti muuttuneita olosuhteita.

Rauhansopimuksen sotilasartiklat olivat tarkoitetut ennen kaikkea estämään Saksaa aseistautumasta uudelleen käyttämällä apuna entisiä liittolaismaitaan. Lisäksi Iso-Britannia oli halunnut asevoimien rajoituksia Neuvostoliiton valtapiiriin lukemilleen maille, joihin kuului myös Suomi.

Suomi oli hankkinut jo kylmän sodan aikana rauhansopimuksen allekirjoittajamailta tulkintoja, jotka mahdollistivat muun muassa ilmatorjuntaohjusten hankkimisen. Nyt sotilasartikloista haluttiin päästä eroon kokonaan, koska ne leimasivat tarpeettomasti Suomea yhä toisen maailmansodan hävinneisiin valtioihin kuuluvaksi ja antoivat kuvan, että Suomi olisi vain rajoitetusti itsenäinen.

Rauhansopimukseen oli kirjoitettu näkyville ajatus, että puolustusvoimia koskevat rajoitukset olivat tilapäisiä ja poistettavissa YK:n jäseneksi liittymisen jälkeen turvallisuusneuvoston kanssa tehtävällä sopimuksella. Suomen valtiojohto ei kuitenkaan halunnut ryhtyä aikaa vieviin neuvotteluihin YK:n tai allekirjoittajamaiden kanssa vaan päätti, ilmoitettuaan asiasta Neuvostoliitolle ja Isolle-Britannialle, että sotilasartiklat olivat vanhentuneet. Päätöksen julkistamiseen tuli tilaisuus, kun Saksan yhdistymissopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1990.

Hallituksen tiedonannossa 21.9.1990 todettiin:

 ”Sen jälkeen kun Saksa on yhdistynyt ja sen täysivaltaisuus palautettu, Suomen hallitus katsoo, että Pariisin rauhansopimuksen III osan Saksaa koskevat määräykset ovat menettäneet merkityksensä.

Rauhansopimuksen III osan muut Suomen täysivaltaisuutta rajoittavat määräykset eivät vastaa Suomen asemaa Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä ja osanottajavaltiona Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa. Sen vuoksi hallitus toteaa myös niiden menettäneen merkityksensä.

Poikkeuksen muodostavat atomiaseet, joiden hankkimisen rauhansopimuksen 17. artikla kieltää. Suomi on sitoutunut olemaan hankkimatta ydinaseita myös liittymällä vuonna 1969 ydinsulkusopimukseen.

Rauhansopimuksen III osan määräysten merkityksettömiksi toteaminen ei muuta Suomen harjoittaman turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteita.”

Pariisin rauhansopimusta 1947 ei siis hallituksen päätöksellä kumottu eikä myöskään juridisesti muutettu, vaan kyseessä oli poliittinen tulkinta sotilasartikloiden vanhentuneisuudesta, mikä käytännössä tarkoitti niiden mitätöimistä.


Lähteitä:  Mauno Koivisto, Historian tekijät. Kaksi kautta II (1995), s. 359-365; Unto Vesa (toim.), YYA. Aika ja sopimus (Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus, tutkimuksia 81, Tampere 1998); Pekka Visuri, Idän ja lännen välissä - puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella (Fenix-kustannus, Espoo 2010), s. 22-23 ja 105-107.
 

[SULJE] [TULOSTA SIVU]