Suomen liittyminen Euroopan Unioniin  -  Liittyminen Euroopan unioniin

Tapahtumien kehitys YLE:n uutisissa: Jakson tekstiversio Ohjeita käyttäjälle
Aloitussivulle

  Kansanäänestys
    Neuvoa-antava kansanäänestys

 

Kysymys jäsenyydestä Euroopan unionissa jakoi 1990-luvun alkuvuosina
puoluekenttää sekä puolueiden välillä että niiden sisällä.
Hallitus päätti, että neuvoa-antava kansanäänestys järjestettäisiin
lokakuussa 1994, ennen kuin sopimus lähetettäisiin hyväksymistä varten
eduskunnan käsittelyyn. Alkoi vaalitaistelu, jonka aikana vielä kesällä
jäsenyyden kannattajat ja vastustajat ovat mielipidemittausten
mukaan suunnilleen tasoissa.

Suomen kansanäänestyksessä 16.10.1994 jäsenyyden kannattajat
voittivat. Myös Ruotsin jäsenyys hyväksyttiin kansanäänestyksessä
niukasti, kun taas Norjassa vastustajat voittivat.
 

Edellinen Seuraava