Tshekkoslovakian ”samettivallankumous”

Varson liiton joukkojen elokuussa 1968 tekemän intervention jälkeen Tshekkoslovakiassa vallitsi tiukka kommunistinen hallinto, vaikka useat ”toisinajattelijat” 1970-luvun lopulta alkaen pyrkivät vastustamaan sen sensuuripolitiikkaa. Oppositioon asettuneet joutuivat herkästi vankilaan. Talouden alamäki 1980-luvulla kasvatti kuitenkin hiljaista tyytymättömyyttä hallitusta ja kommunismia kohtaan.

Vielä vuonna 1989 Tshekkoslovakiassa kesti naapurimaita kauemmin yhtyä demokraattisia uudistuksia vaativaan liikehdintään. Muutoksen kanssa jouduttiin tekemisiin, kun itäsaksalaisia pakolaisia saapui elokuusta 1989 lähtien joukoittain Tshekkoslovakiaan matkallaan Unkariin ja edelleen länteen. Saksan liittotasavallan suurlähetystön piha-alueelle ja ympäristöön Prahassa leiriytyi sadoittain itäsaksalaisia, jotka eivät suostuneet poistumaan kuin lopulta junakuljetuksilla Länsi-Saksaan. Tämä liikehdintä havahdutti huomaamaan, kuinka vakava tilanne pohjoisessa naapurimaassa vallitsi. Tshekkoslovakian hallitus kielsi saksalaisten maahantulon pelätessään liikehdinnän tarttuvan omiin kansalaisiinsa mutta joutui joustamaan jyrkästä asenteestaan.

Berliinin muurin avautuminen 9. marraskuuta oli lopulta selvä merkki siitä, että koko itäblokin kommunistihallinto horjuu. Kun Neuvostoliitto ei reagoinut Saksan tapahtumiin, myös Tshekkoslovakiassa nähtiin tilaisuus uudistuksien vaatimiseen.

Mielenosoitukset käynnistyivät Bratislavassa 16. marraskuuta, aluksi hyvin rauhallisina ja lähinnä vain opiskelijoiden keskuudessa. Hallituksen poliisivoimat saatettiin kuitenkin täyteen hälytysvalmiuteen tukahduttamaan liikehdintää. Seuraavana päivänä Prahassa oli jo 15 000 henkeä liikkeellä, mutta poliisi hajotti kokoontuneen joukon kovin ottein. Tilanne alkoi kärjistyä väkivaltaiseen suuntaan. Kulttuuriväkeä liittyi mielenosoittajiin ja teattereissa lakkoiltiin.

Lähipäivinä teatterit pysyivät lakossa mutta avoinna poliittisille keskusteluille. Ensimmäinen suurmielenosoitus järjestettiin Prahan keskustassa 20. marraskuuta. Siihen otti osaa noin 100 000 henkeä. Juuri perustettu ”kansalaisfoorumi” järjestäytyi vaatimaan kommunistipuolueen monopoliaseman lopettamista. Foorumin edustajat tapasivat seuraavana päivänä pääministerin, joka lupasi välttää väkivaltaa. Samoihin aikoihin Bratislavassa pidettiin suurmielenosoitus. Vuoden 1968 ”Prahan kevään” aikainen ja syksyllä syrjäytetty poliittinen johtaja Alexander Dubcek oli kutsuttu puhumaan kansanjoukoille.

Böömin katolisen kirkon päämies asettui kannattamaan uudistusliikettä mutta kehotti väkivallattomuuteen. Silti hallitus valmistautui Prahassa voimatoimiin mielenosoittajia vastaan. Lakkoliikkeet laajenivat ja kansalaisfoorumit jatkoivat keskustelujaan. Jännitys selvästi kiristyi 23. marraskuuta poliisin ja armeijan keskittäessä voimiaan Prahaan, mutta nyt myös televisio alkoi esitellä uudistusliikkeen vaatimuksia. Armeijan johto ilmoitti, ettei sotaväki ammu omia kansalaisiaan. Seuraavana päivänä kommunistipuolueen johto erosi.

Mielenosoitukset huipentuivat 25. marraskuuta, kun Prahaan kerääntyi 700 000 henkeä ja Bratislavaankin 100 000. Lähipäivinä hallitus joutui yhä ahtaammalle ja aloitti neuvottelut opposition kanssa. Nyt myös valtiollisen television johto asettui uudistajien puolelle.

Marraskuun 29. päivänä parlamentti kumosi lain, joka oli taannut kommunisteille johtoaseman. Todettiin, että uudistusmieliset olivat voittaneet. Laajapohjainen hallitus muodostettiin 10. joulukuuta. Sen jälkeen 29.12. tunnettu kirjailija, ”toisinajattelija” ja useita vankilatuomioita kokenut Vaclav Havel valittiin maan presidentiksi. Hänestä tuli lähivuosien vaikutusvaltaisin poliittinen johtohahmo Prahassa.
Vallanvaihto Tshekkoslovakiassa sujui siis lopulta rauhanomaisesti, vaikka riskit väkivaltaiseen kärjistymiseen olivat koko ajan suuret. Vaikuttavana poliittisena voimana uudistusvaatimusten takana olivat maan parhaat taiteilijat ja kulttuurivaikuttajat sekä opiskelijat. Heidän vaatimuksiensa tueksi asettui vähitellen myös ammattiliittoja ja erilaisia kansalaisjärjestöjä. Mielenosoituksien ohella käydyillä keskusteluilla oli merkittävä osuus siinä, että vallanvaihto tapahtui rauhanomaisesti. Siksi siitä käytettiin aluksi ”hiljaisen vallankumouksen” nimeä, mutta yleiseen tietoisuuteen varsinkin ulkomailla vakiintui vieläkin kuvaavampi nimitys ”samettivallankumous”. Kaikkihan sujui verraten pehmeästi joskin myös nopeasti, noin kuukauden kuluessa.


Lähteitä: Jeremy Isaacs - Taylor Downing, Cold War (Bantam Press, London 1998), s. 392-393; David Mason, Revolution and Transition in East-Central Europe (Westview Press, 1996), s. 60-62; Gwyn Prins (ed.) Spring in Winter. The 1989 revolutions (Manchester University Press, 1990), s. 100-136.

Internetissä: http://en.wikipedia.org/wiki/Velvet_Revolution
http://www.answers.com/topic/velvet-revolution
http://archiv.radio.cz/history/history15.html

 

[SULJE] [TULOSTA SIVU]