Nelson Mandela
Afrikan uusimpaan poliittiseen historiaan ehkä eniten vaikuttanut henkilö Nelson Mandela syntyi Etelä-Afrikan itäosassa 18.7.1918. Hän toimi Afrikan kansalliskongressin (ANC) johdossa sen taistellessa valkoisten hallintoa vastaan ja kärsi pitkän vankilatuomion. Mandela myötävaikutti voimakkaasti Etelä-Afrikan tasavallan vallanvaihdokseen 1990-luvun alussa, ja vuonna 1994 hänestä tuli maan ensimmäinen musta presidentti. Siinä tehtävässä hän työskenteli aktiivisesti eri kansanryhmien välisen sovun aikaansaamiseksi. Näistä ansioista hänet palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 1993.

Mandela ANC:n johtajana

Rotujen väliset suhteet kiristyivät Etelä-Afrikassa 1940-luvun lopulla, kun valkoisten hallitsema valtiojohto sääti useita rotuerottelua ja valkoisten ylivaltaa pönkittäviä lakeja. Valkoisten eli ”afrikaansien” nationalistinen puolue nousi valtaan vuonna 1948 ja terävöitti jyrkästi rotuerottelupolitiikkaa (apartheidia). Tätä kehitystä vastustamaan nousi erityisesti ANC, josta kehittyi pian myös aseellisen vastarinnan organisaatio.

Kylmän sodan alkaminen tuntui Etelä-Afrikankin sisäpolitiikassa. ANC leimattiin kommunistiseksi liikkeeksi, joten valkoinen hallitus sai aiheen vastustaa sitä myös kommunismin leviämisen estämiseksi. ANC puolestaan vaati 1950-luvulla kommunismin hävittämislain kumoamista. Kampanjaa johtanut Mandela vangittiin tuon lain perusteella ensi kerran vuonna 1952.

Vuonna 1960 Sharpevillen verilöylyssä poliisit ampuivat 69 ihmistä ja satoja haavoittui. Tämän johdosta järjestettyjen protestien jälkeen Mandela vangittiin ja ANC kiellettiin. Vankilasta vapauduttuaan Mandela alkoi organisoida ANC:n maanalaista kampanjaa, josta kehittyi pian aseellinen vastarintaliike. Etelä-Afrikan hallitus piti ANC:ta terroristijärjestönä, ja sitä käsitystä tuettiin monissa länsimaissa.

Vankilassa

Mandela vangittiin 1960-luvun alussa, tuomittiin elinkautisrangaistukseen ja hän joutui sitten olemaan vangittuna lähes 30 vuotta. Tästä ajasta suurimman osan hän vietti ankarissa oloissa Robben-saaren vankilassa Kap-kaupungin edustalla. Eristämistoimista huolimatta Mandela pysyi rotusorron vastaisen taistelun henkisenä johtajana.

Etelä-Afrikan rotuerottelupolitiikka sai YK:n tuomion ja herätti boikotteja. Lisäksi mustien vastarinta sai 1980-luvulla yhä enemmän ulkomaista tukea, joten Etelä-Afrikan hallitus alkoi vakavasti pohtia sovun mahdollisuuksia. Siihen tarjoutui tilaisuus käyttää välittäjänä Nelson Mandelaa, joka suostui tehtävään omilla ehdoillaan. Alustavat neuvottelut hallituksen ja Mandelan välillä alkoivat jo vuonna 1985. Hän pysyi vangittuna vielä useita vuosia, mutta kansainvälinen kampanja Madelan vapauttamiseksi alkoi kuitenkin purra.

Vuonna 1988 Etelä-Afrikan hallitus päätti vetää joukkonsa pois Angolasta ja Namibiasta. Samoihin aikoihin Mandela siirrettiin vankilasta kotiarestiin. Seuraavana vuonna hän tapasi presidentti Bothan, mutta sovitteluhanke ei edennyt. Vuoden kuluttua Frederik de Klerkin tultua presidentiksi Mandela vapautettiin ja vallansiirrosta päästiin neuvottelemaan tuloksellisesti.

ANC:n silloinen johto oli maanpaossa, mutta Mandela kohosi kansansuosikkina mustien vapaustaistelun todelliseksi johtajaksi. Muodollisesti hän toimi ANC:n varapuheenjohtaja. Mandela tapasi useissa maissa poliittisia johtajia ja hankki kannatusta ohjelmalleen, joka tähtäsi vallansiirtoon valkoiselta vähemmistöltä kansan enemmistölle mutta niin, ettei valkoisten oikeuksiin ja omaisuuksiin ratkaisevasti puututtaisi. Perustuslakiluonnos valmistui maaliskuussa 1993.

 

Presidenttinä

Demokraattiset vaalit järjestettiin huhtikuussa 1994, jolloin ANC sai vaalivoiton. Uusi parlamentti valitsi Nelson Mandelan presidentiksi. Siinä tehtävässä hän pyrki sisäpolitiikan vakauttamiseen ja talouden toiminnan turvaamiseen vallanvaihdoksen yhteydessä. Vaikeita kompromiseja vaatinut ohjelma onnistui yllättävän hyvin.

Olennainen menestystekijä oli Mandelan henkilökohtainen diplomatia. Hän tapasi maailman johtajia ja sai heidät vakuuttuneeksi maansa valitseman linjan oikeutuksesta. Kylmän sodan päättyminen suosi länsimaiden kannatuksen hankkimista, sillä enää niissä ei ollut pelkoa, että kommunistien vaikutus lisääntyisi. Sisäpolitiikassa suurin saavutus oli ”totuuskomission” muodostaminen sopimaan rotusortojärjestelmän purkamiseen liittyvistä toimista.

Mandela erosi presidentinvirasta vuonna 1999 mutta jatkoi edelleen eläkeläisenä maansa edustamista ulkomailla ja toimintaa kotimaassa sisäpolitiikan vastakohtaisuuksien tasoittamiseksi. Hän on saanut useita ulkomaisia tunnustuksia, muun muassa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1993, ja on toiminut monien YK:n kampanjoiden johtohahmona.


Lähteitä:A dekeye Adebajo, The Curse of Berlin. Africa after the Cold War (Hurst&Company, London 2010), s. 215-232.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nelson_Mandela
http://fi.wikipedia.org/wiki/Afrikan_kansalliskongressi
http://en.wikipedia.org/wiki/Nelson_Mandela
http://www.nelsonmandela.org/index.php
http://nobelprize.org/nobel_prizes/peace/laureates/1993/mandela-bio.html ,
http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-12305154 .
 

[SULJE] [TULOSTA SIVU]