1.4 Länsi-Euroopan integraatio: talousyhteisöstä unioniksi

1.4.1 Läntisen Euroopan integraation syveneminen

Euroopan yhteisön laajeneminen

Vuonna 1957 Rooman sopimuksella perustettu Euroopan talousyhteisö (European Economic Community, EEC) käsitti aluksi kuusi Länsi-Euroopan maata. Se laajeni kahden vuosikymmenen kuluessa toiminnallisesti Euroopan yhteisöksi (European Community, EC), kun vuonna 1967 talousyhteisöön fuusioitiin Euroopan hiili- ja teräsliitto ja Euratom. Euroopan yhteisö laajeni alueellisesti 1970-luvulla muun muassa Ison–Britannian jäseneksitulon myötä ja alkoi ottaa tehtäväpiiriinsä yhä enemmän myös poliittista yhteistyötä.

Integraation hidas eteneminen

Integraatio syveni kuitenkin hitaasti, sillä yritykset aikaansaada yhteinen valuutta ja omaksua toimiva yhteinen ulkopolitiikka kohtasivat vastustusta. ”Uuden kylmän sodan” aikaan 1980-luvun alkupuoliskolla integraatiokehitys oli niin hidasta, että puhuttiin Euroopan yhteisön ”pysähtyneisyyden” (stagnaation) tai ”näivettymisen” ajasta.

Taloudellisia ohjelmia ja sopimuksia

Talouden alalla EY:n merkitys kasvoi verraten tasaisesti joskin hitaasti muun muassa Efta-maiden kanssa 1970-luvun alkupuolella tehdyn vapaakauppasopimuksen ansiosta. Taloudellinen integraatio nopeutui, kun tulevan talous- jarahaliiton ensimmäisessä vaiheessa rahamarkkinat vapautettiin ja laaja sisämarkkinaohjelma käynnistyi vaiheittan 1980-luvun lopulla. Se tuli voimaan vuoden 1993 alussa, jolloin toteutui jo alun perin Rooman sopimukseen sisällytetty tavoite ”neljästä vapaudesta”: vapaa liikkuvuus tavaroille, palveluille, ihmisille ja pääomille.

Poliittisen integraation voimistuminen

Myös poliittinen integraatio voimistui, kun vuodesta 1987 yhtenäisasiakirjan pohjalta helpotettiin liikkumista EY-alueella ja pantiin alulle yhteisiä ohjelmia. Schengenin sopimuksella useat Länsi-Euroopan maat poistivat rajoiltaan tarkastukset.

Laatikko: EY:n sisämarkkinoiden muodostaminen (smm1laat1411)
Laatikko: Delorsin suunnitelma (smm1laat1412)

1.4.2 Maastrichtin sopimus Euroopan unionista

Kehitys poliittisen ja taloudellisen unionin suuntaan

Kylmän sodan päätösvaiheessa, vuonna 1990 alkaneessa hallitusten välisessä konferenssisarjassa, Euroopan yhteisöstä ryhdyttiin muokkaamaan poliittista unionia, jonka piti olla alkuna EU:n pohjalle rakentuvalle liittovaltiolle. Tässä vaiheessa jäsenmaissa ei ollut halukkuutta alueelliseen laajennukseen, vaan suosittiin suunnitelmaa Euroopan talousalueen (ETA) muodostamiseksi EY-maiden ja jo vapaakauppasopimuksen tehneiden Efta-maiden kesken. Siinä oli Efta.maille tarjolla pääsy EY:n sisämarkkinoille ilman osallistumista kaikkiin jäsenyysvelvoitteisiin mutta myös ilman oikeutta osallistua EY:n talouspolitiikasta päättämiseen.

Maastrichtin sopimuksen synty

Keski- ja Itä-Eurooppaa ravistellut poliittinen kuohunta ja Saksan yhdistyminen kiihdyttivät pyrkimyksiä poliittisen unionin aikaansaamiseksi. Siihen liittyi jo alkanut talous- ja rahaliiton muodostamishanke. Nämä yhdistyivät Maastrichtissa tehdyssä sopimuksessa Euroopan unionista, joka valmistui 10.12.1991 ja allekirjoitettiin parin kuukauden päästä. Ratifioimisprosessi oli kuitenkin hidas muun muassa Ranskan täpärän kansanäänetyksen ja Saksan perustuslakitulkintojen viipymisen vuoksi, joten unioni-sopimus tuli voimaan vasta marraskuussa 1993.

Maastrichtin sopimuksen sisältö

Sopimus Euroopan unionista (ns. Maastrichtin sopimus) sisälsi Euroopan yhteisön perussopimukset ja uusina kokonaisuuksia poliittisen unionin, mikä tarkoitti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, sekä talous- ja rahaliiton, jonka oli määrä tulla voimaan useissa vaiheissa. Sopimukseen kuului myös EU:n kansalaisuuden käsite.

Sopimus määritti päätöksenteon periaatteet sekä jäsenmaiden ja EU:n instituutioiden toimivallan rajat. Keskeinen ajatus on päätösvallan antaminen joko jäsenmaalle tai EU:n elimille riippuen siitä, minkä toimintaan asialla on eniten vaikutusta ja millä osapuolella oli mahdollisuus toimia sen suhteen tehokkaimmin. Tämä ns. läheisyysperiaate (subsidiariteetti-periaate) on ollut jatkuvien kiistojen kohteena, sillä ei ole helppoa vetää rajaa jonkun jäsenmaan ja EU:n intressien tai parhaiden toimintamahdollisuuksien välille.

Laatikko: Suunnitelma Euroopan talousalueesta (smm1laat1421)
Laatikko: Sopimus Euroopan unionista 1992 (smm1laat1422)
Laatikko: Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (smm1laat1423)
Laatikko: Talous- ja rahaliitto (smm1laat1424)
Laatikko: Onko EU valtioliitto vai liittovaltio? (smm1laat1425)

1.4.3 EU:n instituutiot 1990-luvun alussa
Kolmen pilarin järjestelmä

Maastrichtin sopimuksella muodostetussa Euroopan unionissa oli perusrakenteena ns. kolmen pilarin järjestelmä. Ensimmäisen pilarin muodosti Euroopan yhteisö, joka hoiti ensisijassa taloudellisia ja EU:n sisäisiin asioihin kuuluvia kysymyksiä ja jossa komission rooli oli keskeinen. Toinen pilari sisälsi jäsenmaiden yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, jonka päätöksenteosta vastasi ensi sijassa ministerineuvosto. Kolmanteen pilariin kuuluivat sisäisen turvallisuuden ja oikeusasiat.

Ohjeet, aloitteet ja päätöksenteko

Mainituissa pilareissa päätöksenteko poikkesi siten, että ”yhteisöasioita” valmisteli lähinnä Euroopan komissio, jonka toiminta oli jäsenmaiden hallituksista riippumatonta, kun taas toisen ja kolmannen pilarin päätökset teki ministerineuvosto (EU:n neuvosto), jossa jäsenmaiden hallituksilla oli edustajansa.

Jäsenmaita edustaneiden valtion- ja hallitusten päämiesten kokous, Eurooppa-neuvosto, voi tehdä aloitteita ja antaa politiikkaohjeita, mutta tällä ”huippukokouksella” ei ollut muodollista päätösvaltaa. Euroopan parlamentti seurasi ja valvoi komission ja neuvoston toimintaa ja antoi hankkeista lausuntoja ilman merkittävää lainsäädäntö- tai päätösvaltaa muissa kuin ensimmäisen pilarin yhteisöpäätöksiin kuuluvissa asioissa.

Laatikko: Euroopan komissio (smm1laat1431)
Laatikko: EU:n neuvosto (smm1laat1432)
Laatikko: EU:n oikeusasioiden käsittely (smm1laat1433)
Laatikko: EU:n politiikat ja toimielimet (smm1laat1434)

1.4.4 Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alkuvaiheet

Maastrichtin sopimuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka määritettiin Maastrichtin sopimuksessa käsittämään kaikki unionin turvallisuuden kannalta merkittävät asiat mukaan luettuna yhteinen puolustuspolitiikka, joka voi aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen. Lisäksi määrittelyyn sisältyi useita poikkeuksia, joiden tarkoituksena oli taata jäsenmaiden määräysvalta omasta turvallisuuspolitiikastaan.

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jäsenmaiden keskinäistä yhteistyötä, jossa kaikki päätökset tuli tehdä konsensus-periaatteella. Sen mukaisesti yksikin jäsenmaa saattaa estää päätöksen, jos se katsoo turvallisuusetujensa niin vaativan. Käytännössä useimmiten kuitenkin tarvitaan useita jäsenmaita eriävän kannan tueksi, ja toisaalta on käytetty myös pidättymisen tai syrjäänvetäytymisen mahdollisuutta.

Jugoslavian hajoamissodissa EU sivustakatsoja

EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen toimintakyky oli heti koetuksella Jugoslavian hajoamissodan vuoksi. Jäsenmaiden etujen ja historiallisten sidonnaisuuksien erojen takia EU:n oli hyvin vaikea päästä sopimukseen yhteisistä toimista Balkanin tilanteen rauhoittamiseksi. Siksi YK sai aluksi päävastuun rauhanturvaamisesta ja avustustoiminnasta Jugoslavian alueella. Myös Yhdysvaltojen aktiivisuus vaikutti vähitellen siihen, että EU jäi paljolti sivustakatsojaksi Jugoslavian alueen sotien lopettamiseen johtaneissa toimissa ja rauhansopimuksien toimeenpanossa.

Laatikko: Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan määritelmä (smm1laat1441)
Laatikko: Kysymys EU-maiden turvallisuusintressien yhteensovittamisesta (smm1laat1442)

1.4.5 Talous- ja rahaliiton muodostaminen

Tavoitteena talous- ja rahaliitto sekä yhteinen raha

Euroopan yhteisö oli jo 1970-luvulla hyväksynyt suunnitelman, joka tähtäsi vähittäiseen talous- ja rahaliiton muodostamiseen. Päätösvaiheessa oli määrä ottaa käyttöön yhteinen raha. Hanke eteni kuitenkin hitaasti tai ei ollenkaan. Näkyvin toimi oli yhteisen laskennallisen valuuttayksikön (ECU) määritys vuonna 1981.

Ryhdyttäessä 1980-luvun lopulla muodostamaan EY:n sisämarkkinoita todettiin tarpeelliseksi vauhdittaa myös talous- ja rahaliiton aikaansaamista. Siihen vaikutti erityisesti Ranskan ja Englannin pyrkimys saada yhdistyneen Saksan voima sidotuksi naapurien kanssa samaan kokonaisuuteen, jolloin estettäisiin Saksan ylivalta tai lähtö ”erillistielle”, mistä oli saatu huonoja kokemuksia.

Talous- ja rahaliiton toteuttamisella hidas alku

Vaikka Maastrichtin sopimuksessa talous- ja rahaliitto oli keskeinen asia, sen toteuttaminen alkoi hitaasti. Erityisesti Saksassa ja Isossa-Britanniassa epäiltiin yhteisvaluutan järkevyyttä ja pelättiin taloudellisesti heikkojen jäsenmaiden rahaliitossa heikentävän myös vahvempia talouksia. Myös yhteisvaluutan nimestä kiisteltiin.

Laatikko: Syyt talous- ja rahaliiton perustamiselle (smm1laat1451)
Laatikko: Talous- ja rahaliiton muodostamissopimus (smm1laat1452)
Laatikko: Talous- ja rahaliiton toteuttamisen alkuvaiheet (smm1laat1453)


Kirjallisuutta: Avain EU-käsitteisiin (Eurooppa-tiedotus 2007); Developments in the European Union (eds. Laura Gram, Desmond Dinan and Neill Nugent, Macmillan Press, 1999); Euroopan yhdentymisen kronologia, julk. Eurooppa-tiedotus (Eurooppa-tietoa 153/2003); Peter Ekholm – Aarne Nurmio, Suunnaton EU? Kysymyksiä Euroopan tulevaisuudesta (Atena Kustannus, 1999); Frank Pfetsch, Die Europäische Union (UTB, 2005); Tapio Raunio – Matti Wiberg (toim.), EU ja Suomi (Edita, Helsinki 2000).

[SULJE] [TULOSTA SIVU]