Tito oli johtanut Jugoslaviaa kovalla kädellä toisen maailmansodan
jälkeisenä aikana ja
huolehtinut siitä, etteivät kansallisuuskiistat pääsisi
kärjistymään. Nationalistiset liikkeet
kuitenkin voimistuivat vähitellen ja
myötävaikuttivat kylmän sodan päätyttyä
liittovaltion hajoamiseen muun muassa
nostamalla propagandassaan esille vanhat
kiistakysymykset, erityisesti toisen
maailmansodan aikana tehdyt julmuudet.
Jugoslaviassa oli 1990-luvun alussa noin 23 miljoonaa asukasta. Maa
jakautui kahdeksaan
osavaltioon tai autonomiseen alueeseen. Liittovaltiota
pitivät koossa lähinnä
Jugoslavian kommunistinen puolue, armeija ja
rautatiet. Talousasioissa osavaltiot ja yritykset
olivat hyvin itsenäisiä,
mutta liittovaltion vastuulla oli rajojen
vartiointi ja tullimaksujen
kerääminen.
|